aikani

 

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Weblog Commenting by HaloScan.com

27.11.03

 

Poliittiset ensiaskeleet

Kasan Marko tuskailee sitä, että poteroiden kaivaminen on alkanut blogeissa. Niitähän on kaivettu jo kauan. Siinä on oma viehätyksensä: se houkuttaa kun se kuohuttaa. Se tekee olon epämukavaksi, mutta on loppujen lopuksi opiksi ja ojennukseksi, toivon mukaan. Parhaillaan keski-ikäistyvä bloggaajasukupolvi on minun nähdäkseni sellainen, jonka on opeteltava politiikkansa uudestaan, alkeista. Tällaista harjoituskenttää ei menneillä polvilla ole ollutkaan.

(0) kommentoi
 

Jatkuu...

Noloa. Ilmeisesti ostamani digiboksi ei toimi kaapeliverkossa. Mutta onneksi on velipoika, joka lupautui ostamaan tuonkin laitteen minulta pois. Toivottavasti harava-antennilla onnistuu.

Kuluttajateknologinen tietämykseni ei selvästikään ole ajan tasalla, mutta koetan kiriä sitä kiinni. Härveli-innostukseni seuraavassa vaiheessa syydän säästöjäni uuteen tietokoneeseen, radikaalisti erilaiseen kuin tämä kuusi kesää nähnyt sotaratsuni. Näinä depressiivisinä vuosina leikkikaluni ovat lähinnä olleet tuolien ja lamppujen kaltaisia staattisia objekteja: olen mm. tuijottanut tuntikausia seinää miettien tilan "lopullista" valaistusratkaisua.


(0) kommentoi

25.11.03

 

Hetkinen

Seiggailuni digimaailmassa jatkuvat. Tänään hankin digiboksin. Ajattelin aloittaa uuden TV-aikakauden katsomalla dokumentin Arkkitehdin mieli Yle Teema -kanavalta klo 22.45. Mutta sepä ei onnistunut: aparaatti ei löytänyt kanavia, vaikka antennin pitäisi olla moitteeton taloyhtiössä toissa kesänä tehdyn kaapeliremontin jäljiltä.

(0) kommentoi

23.11.03

 

Obskuurin kamarin nykytila

Olen testaillut digitaalikameraa ensimmäistä kertaa. Taskukokoisella kameralla onnistuu öisen kaupungin kuvaaminen vallitsevassa valossa ja käsivaralta, ainakin nyt kun lumi on peittänyt mustan asfaltin. Ihmeellistä. Tosin kuvasin vain pari sisäpihanäkymää.

Sisällä riittää hehkulampun himerrys. Salamasta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Täytyy katsoa, miten salamattomuuden saa oletusasetukseksi.

Voisin nyt dokumentoida asunnon siivoutumista tai omaa vanhenemistani päivä päivältä, vain pari esimerkkiä mainitakseni. Se, miten tähän on tultu, on iäksi jäänyt kuvaamatta.


(0) kommentoi
 

Loismadon luvut

Mitä ehtisin sanoa viidessä minuutissa, odotellessa? Sanonpa tämän: Valtakunta kaipaa sellaista keskustelua, jonka siemeniä sinkoilee mm. blogosfäärissä, osin harakoille. On päästävä kiinni ideoihin, jotka vievät ihmisiä, on väännettävä ja vanutettava niitä. Tarvitsemme lisää loisjulkisuutta (Olli Sinivaaran käyttämä termi), vapaan vakavaa esseistiikkaa ja kokeellista ajattelua. Tulkaa mukaan.

(0) kommentoi

22.11.03

 

Koulu ja pappisvalta

Lauttasaaressa tuli vastaan lasin ja vastasataneen lumen peittämä ilmoitustaulu. Se oli parkkeerattu tukevasti poikittain ihan jalkakäytävän viereen, ja siinä näytti selvästi lukevan Teokraattinen koulu. Pyyhin kädelläni lunta pois lasipinnasta. Kyllä: "Teokraattinen koulu ja palveluskokous." Pyyhin lisää ja valtakunnan salaisuus paljastui: Jehovan todistajien doksa versoo ihmeellisiä termejä.

(0) kommentoi
 

Piir pien

Myyttisessä Trio Erektuksessa on hienointa, ettei se ole yhtenäinen saati ylhäältä johdettu ryhmä, vaan joukko persoonallisuuksia ja yksilöitä, joilla on keskinäisiä siteitä mutta kullakin omanlaisensa vahvuus ja upeus. Perkolan subjektiivinen todellisuus on aivan erilainen kuin Kokkarisen, ja vahvoista Erektus-siteistään huolimatta Tiedemies on filosofisesti ja poliittisesti varsin kaukana heistä kummastakin. Hoi Jantunen, missä viipyy selkeä ja lahjomaton analyysi aineksista, joista ryhmä koostuu?

(0) kommentoi

21.11.03

 

Mental Detector

Et voi enää livahtaa tänne huomaamatta. Mittari raksahtaa nyt myös täällä.

(0) kommentoi

20.11.03

 

Pelleksi ei synnytä

Kaulukset ovat pystyssä, jotta leuka pysyy asennossa, katse tiessä. Välillä mulkoillaan, miksipä ei. Yksin mitataan tihkuista katua. Se oli kyllä runoilija Nummela, joka sen äkkäsi kaupungilla, mustan kaksirivisen kapeauumaisen päällystakin. Enkä myy sitä hänelle. On niin tärkeää, luvattoman tärkeää, tunnistaa hahmo. Minusta tulee viitteellisin piirtein dostojevskilais-kierkegaardilainen, enkä pane sitä pahakseni, en, vaikka kirjoitusvireeni on kaukana ohimolohkoepileptisestä vimmasta. En, vaikka "kiihkeä" kuulostaa itseni tuntien vitsiltä. Ja kenetpä tuntien ei. Mutta olen muuttunut luvattomankin luontevasti ja muutun yhä. Alan tarvita vaatteitakin, minä.

(0) kommentoi
 

Sielun sisaret, eräänlaiset

Kulttuuririentoni ovat summittaisia ja sporadisia, mutta... Etnorokin ruoska raikui ja juoksukomppi kulki, kun viisinaisinen Iva Nova Pietarista esiintyi eilen Helsingissä. Yleisö ei villiintynyt, vaikka meno olisi sallinut.

Muinoin penseänä teininä kehitin miehekkään minimalistisen tanssityylin, jossa toisen jalan polvilumpiota liikutellaan ylösalas, ja myöhemmin saatoin havaita, että jo Elvis oli tehnyt saman keksinnön. Eilisen encoren aikana tiedostin, millainen on tämän liikkeen naisellinen vastine.


(0) kommentoi
 

Nimellinen arkkitehtuuriraportti

Kuntien Eläkevakuutus toimii Helsingin Kampissa kolmessa osoitteessa, joista kaksi nerokkaan tylsännäköistä, yksi, tärkein, yllättävän kutsuva. Tällä hetkellä kyseinen rahalaitos on pystyttämässä uutta toimistotaloa näkyvälle paikalle Kaisaniemen maisemiin. Siitä tullee jotakuinkin sellainen kuin havainnekuvista saattoi pelätä, vähän kolho ja epärytminen viereisten asuintalojen töniskelijä. Toisaalta perusidea on selkeä.

Itse nimi, KUNTIEN ELÄKEVAKUUTUS, oven kuin oven yläpuolella, asiallisen näköisin kapiteelikirjaimin kirjoitettuna, on värittömän virastomaisuuden täydellistymä. Ankea ehkä, muttei ankeudessaan mitään verrattuna siihen, kun seinässä lukee sinisin groteskisuuraakkosin KIINNIKETALO: tätä rakennusta Teollisuuskadulla voi peltijulkisivuineen ja nimineen pitää suorastaan nerokkaana teollisen käänteisestetiikan kiteytymänä.

Muistellaanpa nuorten nokkelien arkkitehtiopiskelijoiden pilkkalaulua takavuosilta: "Sanomatalo, niin on nimesi kaunis sana. Sanomatalo, onko portit jo auki..." Kokeillaan tätä: "Kiinniketalo, niin on nimesi..." - eeei... tulee äkkiä ruma sana mieleen. On se vain melkoinen kokonaisuus: talo, teksti ja sana, jonka kaikinpuolista kömpelyyttä T:n kahdentuminen lausuttaessa vain korostaa. Ilkeät väreet nousevat vatsanpohjasta. Olen tyytyväinen, ettei sinne jäänyt umpilisäkeoperaatiosta kesäkuulta 2001 muistoksi pahoja kiinnikkeitä. (Klo 23.08: Toisaalta, kuka haluaisi pilkata Kiinniketalo Oy:tä? En minäkään sellaista halua. Toivon vilpittömästi, että tuollainen asiallinen mutta samanaikaisesti hienovaraisella tavalla omalaatuinen liikenimi menestyy alallaan.)

Ette ehkä usko, mutta tätä juttua te olette saaneet odottaa elokuun lopusta lähtien. Jopas helpotti:


(0) kommentoi
 

Jännite laukesi

Lokaali sähkökatkos tuli, kesti puolisen tuntia ja meni. Mietin, osoittaako syyttävällä sormella Aurinkoa (vaiko Bushia, kuten kännykkä ennakoiden ehdotti): Blair- eipäs kun flare-purkauksia ja sähkömagneettisia häiriöitä odotettavissa!

(0) kommentoi

17.11.03

 

Interludi, itsekuritus

Ruoskin julkisesti itseäni siitä, etten vastannut ajoissa enkä riittävän huolellisesti Markun hienoon tietovisaan. Lähetin vastaukseni miltei puoli tuntia myöhässä, kun olin vihdoin saanut vastatuksi jotain joka kysymykseen. Jotkin vastaukset jäivät epähuomiossa kesken. Prokrastinaationi vei taas voiton yhdessä ns. elämän, ya know, kanssa, enkä näin ollen osoittanutkaan käytännössä täyttä tukeani tälle blogiteolle.

Pari huomautusta:

Kuten pelkäsin, kysymyksen numero 46 (alk. 45) taustalta löytyy väärinkäsitys: Edvard Westermackin terioille on saatu vahvistusta mm. kibbutseilla tehdyissä tutkimuksissa, mutta hän itse ei ollut niissä enää mukana, sillä tutkimukset aloitettiin 1950-luvulla ja Westermarck kuoli 1939.

Kysymyksen nro 85 (84) vastauksissa mainittujen Jupiterin kuiden nimistä käytetään meillä muotoja Ganymedes ja Kallisto.


(0) kommentoi

15.11.03

 

Pinnan alta

Perjantai. Vanhan kuppilassa kaikki näyttivät pukeutuneen punaiseen ja mustaan. Filosofi Nousiainen kehitteli artikkeliluonnoksessaan ajatuksenvapauden periaatetta tietoisuuden vapautena kaikesta siihen kohdistuvasta ulkopuolisesta kontrollista. Kävin tiedostavan nuorison edustajiston kanssa todistamassa saksalaista elokuvaa Good Bye Lenin. Kahvilassa (illan kolmannessa, muistelisin) koetin kysellä edustajilta, miten olennaista on valtamediakritiikki, kun Internet on keksitty.

Mainittakoon, että tämän kahvilan meriakvaariossa oli tapahtunut katastrofi. Yksi ainoa täpläpreussinahven oli jäljellä ja sekin henkitoreissaan. Akvaariota huoltava asiantuntija kuulemma käy aika harvoin. (Oman akvaarioharrastukseni jatkoon liittyneet ongelmat sain sivumennen sanoen ratkaistuiksi tänään.)

Yön vaihtuessa aamuksi taapersin veljeni kanssa pitkin mökkitietä. Punainen pulkka, jota veljeni veti ensin, kunnes minäkin koetin, 'tihkaasi', kuten eteläpohjalaiset sanovat, eli ei luistanut, ei sitten mitenkään. Päädyin siitä suunnittelemaan mielessäni erilaisia ihmisvoimin liikkuvia kulkulaitteita (mm. soutu-): tuollaisten mekaanisten vekottimien ideoinnissahan valistunut kansanfysiikka ja aistimelliset mielikuvat riittävät varsin pitkälle, kuten arkkitehtuurissakin. Lopulta sitten tuli vastaan tuli valtava kultakupolinen rakennus, kuulemma "intialainen kirkko" jossain päin Amerikan Yhdysvaltoja. Kupolin alla saatoin ihmetellä "maailman ainoaa pussittamalla palvontamenoja suorittavaa" heppua, joka oli pukeutunut buddhalaisen munkin asua muistuttavaan oranssiin viittaan mutta jonka hiustyyli edusti hieman räväkämpää koulukuntaa: miehen tukka sojotti ylöspäin tulipunaisina piikkeinä. Pussitusyritys oli onneton, hyvä jos korirenkaaseen osui, mutta mies ei siitä hätkähtänyt, vaikka uskottiinkin, että heiton onnistumisesta riippui avaruussukkulaohjelman kohtalo. Jenkkimunkkien poppoo alkoi saman tien pelata keskenään katukoristyylillä, ja niin alkoi korejakin vähitellen syntyä. Ilmeni, että oikeastaan koko suunnaton temppeli oli eräänlainen urheiluhalli eli -pyhättö kuten sanotaan.

Aiemmin viikolla, tarkemmin sanoen torstain vastaisena yönä, näin hirveän määrän unia, jotka olivat omasta mielestäni iskevämpiä ja jäntevämpiä kuin viimeöiset (lieköhän muuten tämä mielitekoni arvostella ennemmin uniani kuin vaikkapa elokuvia tai levyjä silkkaa ääriegosentrismiä, laiskuutta ja epäsosiaalisuutta vai sittenkin varteenotettava kulttuurisen vastarinnan väline): Heräsin jatkuvasti unesta uneen. Yhdessä niistä naisseuralaiseni kysyi, kuka oikeastaan olen; toisessa seurasin sivusta, kun tri Sam Inkinen puhui pöytäkumppanilleen musertavan asiantuntevasti ja älykkäästi erinäisistä tärkeistä ja vakavista asioista mainiten ainakin eläkevakuutukset.

Eläkevakuutukset kummittelivat unessa siitä syystä (sainpahan tämän aasinsillan viimein rakennetuksi!), että minun piti kirjoittaa seuraavaksi tulossa oleva merkintä jo kauan sitten.


(0) kommentoi

13.11.03

 

Kepeästi pikkutunteina

Hatunnosto ja kumarrus Jarnolle tarkasta luennasta. Merkinnässänihän oli viittaus City-lehden taannoiseen juttuun, jossa starttimoottori oli joutunut sytytystulpan virkaan. Vaihdoin sanajärjestyksen käänteiseksi, jottei lukija erehtyisi tulkitsemaan lehden jakamaksi tietoudeksi itseään toteamusta, että starttimoottori EI iske kipinää. Tällainen - toki oikaisun mukainen - tulkinta ei vieläkään ole täysin poissuljettu, mutta onpahan koko virkkeen sävy tietyllä tavoin kepeämpi.

(Näin muuten juuri Etu-Töölössä Ajan Painon kyltin. Aivan loistava liikenimi. Web-sivua ei ole.)


(0) kommentoi

12.11.03

 

Tunnustelen

Olen taas väärentänyt historiaa. Näpertelyvimmassani mm. laitoin yli viikon takaisesta merkinnästäni kaksi sanaa vaihtamaan paikkaa keskenään. Sille, ken löytää tämän merkinnän ja nämä sanat, nostan datahattua: en olekaan kaikkein pedantein.

(0) kommentoi
 

Pari merkintää

En enää käytä Aivotrustin loki-imitsinrakennuspalveluita. Maksavatkin liikaa.

Palautan tänään Philosophica-kirjastoon jo myöhässä olevan Richard Foleyn kirjoittaman teoksen Intellectual Trust in Oneself and Others, joka on ammattitaitoisen tylsällä tavalla "provokatiivinen" analyysi periaatteessa kiinnostavasta aiheesta. Koetan vielä kuitenkin saada siitä jotain irti. Taas kerran on pakko vain luottaa omaan aivoon.


(0) kommentoi

11.11.03

 

Kokkarologialle on kysyntää

"Nousuun olisi ilmeisesti mahdollista päästä osallistumalla provokatiivisilla kommenteilla erektushenkisiin keskusteluihin", sanoi Matti.

Oo, m'oonhan potentiaalinen provokatööri. Kuten tiedämme, provokaatio on laiskojen laji, ja laiskana aloitan päiväni lainaillen. Runoilija Nummela antoi luvan siteerata eilistä sähköpostiviestiään, joka kuuluu kokonaisuudessaan näin:

Kokkarinen on poistanut kaiken tekstinsä verkosta.

Mitä tämä tarkoittaa?

Meillä on olemassa vain muistinvaraisia kuvitelmia siitä mitä oli Kokkarinen, Kokkarisen proosa, kokkareisuus. Kokkarinen on kadonnutta kirjallisuutta, kuollut kieli. Kokkarista voidaan retusoida [pitäisi kai 'restauroida'] niistä muutamista lainauksista ja fragmenteista mitä ihmiset ovat copypastanneet sähköposteihinsa hymiöiden kera. Mutta meissä jokaisessa on kuitenkin alkanut elämään pieni kokkarinen, kokkareinen multakimpale, joka kenties vielä joskus murtautuu läpi ja löytää oman matoisen äänensä.

Myöhemmissä viesteissään runoilija pohtii, mahtaako tulevaisuuden ihmisillä kirjojen tuhkauduttua olla käsissään vain jokunen "sähköpostien merestä haavittu ironinen fragmentti todistuksena siitä että 2000-luvun alun ihminen koskaan oli omana täydellisenä karikatyyrinään olemassa", ja suunnittelee valloittavansa maailman Kokkarisesta kertovalla sarjakuva-albumilla.


(0) kommentoi

8.11.03

 

Sentimentaalinen arkkitehtuuriraportti

Eilen kävin ensimmäistä kertaa pitkän aikaan Otaniemessä arkkitehtiosastolla, enkä ahdistunut lainkaan. Tätä menoa saatan jo ensi vuonna ilmoittautua kursseille tekemään asioita uusiksi, tällä kertaa ilman depressiota. Katsotaan, millä tavoin asiat ilmenevät siinä vaiheessa.

Opiskelun alkuvaiheiden muisteluun liittyy nostalgiaa, joka on nyt jo ainakin toista astetta. Silloin oli kai lama, mutta vielä enemmän meihin taisi vaikuttaa 'Plaasma' eli karismaattinen professori Pallasmaa ja hänen Tarkovskinsa ja kotiinpaluunsa. Imin lämmintä melankoliaa hämmennyksen kera. Nämä morbidit folkrock-sävelet jäivät piirustussalista soimaan nuoreen mieleen.

Tuolloin, 11 vuotta sitten me ensimmäisen vuosikurssin arkkitehtiopiskelijat suunnittelimme yhdyskuntasuunnittelun peruskurssin harjoitustyönä asuinaluetta Maarinrantaan Otaniemen länsipuolelle. Työ onnistui minulta poikkeuksellisen hyvin, vaikka lopputulos oli vähän hajanainen ja tietyllä tapaa pikkunätti. Uitin repaleisia pesusienen paloja vesiväriliuoksissa ja sain varsin tyylikkäitä mutta silti herkkiä ja luonnollisia lehtipuita pienoismalliin.

Kun silloin tutkailin paikan henkeä, huomasin, että tien varteen kaivataan jonkinlaista rakennusten muodostamaa muuria kehystämään tietä, joka vie komeasti kohti TKK:n päärakennuksen auditoriotornia eli 'amfia'. Tien toisella puolella oli, jo muuri, laivatekniikan laboratorion ison hallin mykkä tiiliseinä, ja nyt on muuri sitten lopulta syntynyt myös Maarinrannan puolelle - laajentuvan korkeakoulun uudisrakennuksista.

Kävin katsomassa uutta TUAS-taloa, josta sen suunnitelleen arkkitehtitoimiston palveluksessa oleva kaverini mainitsi. Tuotantotalouden sekä automaatio- ja systeemitekniikan opetusta palveleva rakennus on rakennettu Tietotalon jatkeeksi. Yhdessä ne muodostavat kaipailemani muurin. Jo muutaman vuoden paikallaan seissyt Tietotalo on arkkitehtoniselta kokonaisvaikutelmaltaan ponteva ja oikealla tavalla muurimainen mutta joissain suhteissa kömpelöhkö ja levotonkin. Uusi talo täydentää sitä erinomaisesti: se on hahmoltaan etäinen, jylhä, rauhallinen ja herooinen (vaikka havainnekuvista tätä ei havaitse) ja siten oikein sopiva korkeakoulun toistaiseksi kauimmaiseksi etäpäätteeksi Laajalahden alavireiseen koivikkomaisemaan. Hyvä Hyvämäki-Karhunen-Parkkinen! Niin ylevä on pääte, että siitä tulee mieleeni edesmenneen tätini kamarin seinällä yhäkin varmaan roikkuva taulu, painojäljennös todennäköisesti 1800-luvun amerikkalaisesta maisemamaalauksesta:

Todella isoja puita lähellä ja kaukana, punapuita, yhä kauempana, ja taustalla, oikealla puolella suunnattomia vuoria, joiden pilvenharmaat paadet kohoavat kuin vieraat tähtisumut tai Nokian tutkimuskeskus Ruoholahdessa. (Ruoholahti on hieno paikka. Siellä on lepakko lasikopissa keskellä tietä, ja sen alta avautuu asfalttiviidakosta lavea portti puiden siimekseen, lasikaupungista mielisairaalaan tai kalmistoon. Ja takaisin.)


(0) kommentoi
 

Timo -> minä

Lukemanne palstan nimi vaihtuu taas, kuten uhkasin jo aiemmin. Siitä tulee pelkkä Aika ja minä. Itsestä puhuminen etunimeä käyttäen on, ainakin itsestäni, pitemmän päälle hieman liian hellyttävää, etenkin jos pitää mielessä, että meillä Pohjanmaalla kaverit ja miesopettajat (ainakin osaksi) puhuttelivat tätäkin kloppia heti alaluokilta lähtien sotilaallisesti sukunimellä.

Aktiivisten tilaajien määrä ei ole noussut. On todennäköistä, että lähes kaikille tälle sivulle päätyville joko itse palsta tai sen kirjoittaja on ennastaan aika tuttu, ja ihan tarpeeksi tutuksi on varmasti tullut myös kirjoittajan karu nimi, joka siis voidaan poistaa otsikosta aiheuttamatta kovinkaan suurta hämminkiä. Eivätköhän kaikki osaa tänne. Linkit tuskin ovat ongelma. Muutkin ovat vaihtaneet bloginsa nimeä. Aika on siis otollinen. Ja mä.

Jos olet uusi tai satunnainen lukija, älä sinäkään hämmenny: olet vähintään yhtä tervetullut kuin ennenkin.


(0) kommentoi

7.11.03

 

Katusurku

Eilen hämärän laskeutumisen aikoihin hyvin ujo pieni tyttö, iältään varmaan alta kymmenen, kaupusteli joulukalentereita Johanneksen kirkon kulmilla, tihkusateessa. Viisi euroa kappale. "Minkä hyväksi nämä ovat?" kysyin. Partion hyväksi kuulemma. Ihanko varmasti? Tekeekö tämä lapsi tätä aivan vapaaehtoisesti? Minua epäilytti ja kävi sääliksi. Oli pakko ostaa joulukalenteri.

(0) kommentoi

5.11.03

 

Liikekieli

Edelläkulkija heitti ajoradalle savukkeen, joka kyti kuin sytytyslanka. Kipinöi. Ripeästi eteni elämä cityssä, siltä näytti, ja mietin onko tämä kaikki turhauttavan epämääräistä vai huumaavan jännittävää. Aina on hahmo ja tausta, vaikka kaikki liikkeet puhuvat fysiikan lakikieltä. Pitäisikö vielä teeskennellä tavoittelevansa todellisuutta? Tällaisella liikkeellä, juurikin noin.

Miten olisinkaan reagoinut viisi saati kymmenen vuotta sitten, jos joku olisi ehdottanut, että minusta voisi tulla tanssija. Nytkin olin hieman yllättynyt muusan sanoista. Minulla kuulemma on mielenkiintoinen liikekieli, jonka avulla voisin ilmaista itseäni, koreografina viime kädessä. Ettäkö mitä minä sillä ilmaisisin? Jos kerran grafologia on huuhaata niin eikö sitten koreografologiakin, vai mitä sanoo studioyleisö?


(0) kommentoi
 

Vain sioille kelpaavista helmistä

Mitä jos väitän, että Tommi Perkola kärsii filosofisista sekaannuksista, joita hän yrittää ratkoa poppakonstein? Onko analogia pätevä?

Monet Tommin kirjoitukset ansaitsisivat sisältönsä puolesta lähemmän tarkastelun ja kunnon kritiikin, mutta blogiteksteinä ne flirttailevat lukijan kanssa ohikiitävän hetkensä ja menettävät ajankohtaisuutensa. Lähinnä niistä jää käteen niiden paatos, uuspositivistin apatia, jos on jäädäkseen.

Ajattelin aloittaa maltillisen lähiluvun viimeisimmästä, joka jäi vaivailemaan. Tommi väittää filosofiaa harrastavien ihmisten epätasapainoisuuden johtuvan taikauskoon perustuvasta maailmankuvasta. Jätetään tämä sivuun, mutta eräässä mielessähän dogmaatikko on tasapainoisempi kuin uteliaisuuden riivaama skeptikko, ja välitön syy omaan epätasapainooni on se, että sallin mielenrauhaani horjutettavan näin huonosti perustelluilla puheenvuoroilla kuin Tommin on.

Tommi esittää haastavia väitteitä filosofian harjoittamisen mielekkyydestä. Mutta miksi hän toimii paholaisen asianajajana tällaisessa ympäristössä, eikä akateemisemmassa? Ammattifilosofithan ovat aika suvaitsevaista väkeä, eivätkä ainakaan väkivaltaisia. Ei ole kysymys lojaalisuudesta, vaan älyllisestä rehellisyydestä. Miksi hän ei suhtaudu asiaansa vakavasti? Kun miehellä on puolustettavanaan selkeä teesi, johon hän uskoo, miksei hän laadi sille puolustusta, jonka se ansaitsee (toivottavasti hän on laatimassa), sen sijaan, että hän propagoi credoaan netissä?

Tämä on jo puhdasta suuruudenhulluutta:

Yksi syy miksi tässä päiväkirjassani olen niin vähän käynyt keskustelua muiden kanssa tai miksi en ole pyytänyt juuri palautetta on juuri se, etten oikein näe mitään mieltä vaihtaa mielipiteitä ihmisen kanssa, jonka maailmanhahmotus on taikauskoinen ja joka ei suostu kyseenalaistamaan maagisia uskomuksiaan.

Selvastihän Tommi kerjää palautetta. On jotenkin vaikea nähdä, mihin tämän magiapuheen kärki on tähdätty: Tommi näyttää joissain yhteyksissä luokittelevan senkin, että uskoo uskomusten vaikuttavan ihmisten käyttäytymiseen, taikauskoksi ja toivomusmagiaksi. Jos uskomukset eivät oikeastaan vaikuta mihinkään, mitä pahaa niissä on?

Erektoidi blogikirjoittelu on kerännyt jonkinlaista mainetta teräväpäisten setien lajina, mutta se minusta älyllisesti yhtä kaikki melko kyseenalainen ilmiö. On vaikea olla huomaamatta, että näissä ympyröissä huonosti perustellun yleisluontoisen väittämän esittäjä pääsee kuin koira veräjästä, kun vain taitavasti vihjaa tukeutuvansa nykytieteen auktoriteettiin. Voi vaikka puhua objektiivisen todellisuuden nimissä, kuten Ilkka K, ja lukijakunta vain hymähtelee hyväntahtoisesti. Blogosfääri on hyvä majapaikka intellektuaaliselle laiskuudelle ja omahyväisyydelle. Skientistijengin vastapuoli on huonosti varustautunut, kun taas jengin itsensä jäseniä yhdistää viehtymys pelit ja vehkeet - argumenttiin, kuten tässä:

Kognition ongelmiin joillain Brentanon opeilla paneutuva on vähän samanlainen kuin sellainen joka tutkisi avaruuslentoja tai merenkulkua Jules Vernen kirjoitusten pohjalta. Verne kiinnostuneena maallikkona sopii tähän jo siksi, että keskivertonykylukijan on paljon helpompi ymmärtää Husserlin ja vastaavien tekstejä niiden tahallisen hämärästä terminologiasta huolimatta kuin hahmottaa 1800-luvun koneenrakennusopin todellisia ongelmia.

Tässähän on esimerkki analogiaoletuksesta, joka ei valaise mitään, ainoastaan vihjaa, hyvin ylimalkaisesti ja -mielisesti. Jos tarkoitus on suosia referentiaalisuutta mielekkyyden sijasta, niin ei kai se siten onnistu, että luovutaan vapaaehtoisesti molemmista. On hyvä pitää tietonsa ajan tasalla, mutta kysymys on kuitenkin aina siitä, mistä kulloinkin on kysymys. Esimerkiksi kysymykseen, minkä ajan opeilla sellaisia fundamentaaliongelmia kuin juuri referentiaalisen ja analogisen ajattelun eroa ja luonnetta tulisi tutkia, ei voi vastata samoin perustein kuin kysymykseen, minkä ajan opeilla ihmisen geeniperimää tulisi tutkia. Sivumennen sanoen, sikäli kuin olen (pintapuolisesti) tutustunut uudehkoihin fysikalismin kanssa yhteensopiviksi tarkoitettuihin ns. kausaalisiin referenssiteorioihin, ne vaikuttavat kehämäisiltä, hyödyttömiltä ja filosofeja paljon pahempiin sekaannuksiin ja näennäisongelmiin johtavilta kuin Brentanon ja Husserlin ikivanhat kysymyksenasettelut.

Sitä paitsi idea, että referentiaalisen ja analogisen ajattelun ero kelpaa luonnontieteen demarkaatiokriteeriksi (eli siksi, mikä erottaa sen ei-luonnontieteestä), on aika kaukana tämän päivän opeista. Analogia on loppujen lopuksi vain isomorfiaoletus, ja luonnontiede on paitsi mittaamista myös mallien soveltamista. Voidaan myös ajatella, että jos analogia todella on osuva, referenssisuhde on pätevä, enkä ymmärrä, miksi tällainen edellyttäisi uskoa minkäänlaiseen maagiseen kytkökseen.


(0) kommentoi

4.11.03

 

Tytöt kutsuvat

Eivät nyt sentään. Mutta olen tänä syksynä pitänyt seuraa vastakkaisen sukupuolen nuorille edustajille varmaan enemmän kuin ikinä aiemmin. Viihdyn, mutta missä välissä ehdin kirjoittaa?

Muistinpa illalla viimein ostaa sen eilen mainitsemani meisselin, naisväen iloksi. Julkisen ostoslistan teko auttoi.


(0) kommentoi
 
Ei syytä huoleen. Juttuni uhkaavat muuttua levottomammiksi, mutta persoonallisuuteni ei testin mukaan ole muuttunut, vrt. Tommip. Hieman tuntevampi saatan olla, mutta en näemmä ratkaisevasti.

(0) kommentoi

3.11.03

 

Liikuttava tuokiokuva

Kun nuokkuu koneen ääressä ja kaikki on sietämättömän kevyttä ja on laiska ja venkoilee tyhjän päällä auktoriteetti hukassa... Juuri nyt on aika mennä rautakauppaan: on ostettava pieni ruuvitaltta, jotta voi vaihtaa lampun, ja se pieni kuusiokoloavain. Ja nyt tuli tekstiviesti. Elämä on palannut Timolaan.

(0) kommentoi
 

On taas kevyt-Ajan aika

Kirjoittelijana olen riippuvainen aatoksen virrasta. Näin päiväsydännä kirottu otsalohkokontrolli kurittaa assosiaatioiden tenhovoimaa. Ei iske starttimoottori kipinää, City-lehden moottoritietoutta jakaakseni. Sen sijaan mieli keskittyy ja huomio kohdistuu. mihinköhän minulla? Introspekuloidaanpas... Odottamaan ohjeita? Niin kai pikemmin kuin antamaan ja käskemään. En ole johtajatyyppi, vaikka tätä ei saisi sanoa. Nimittäin voi olla, että tätä on myös jossain vaiheessa lukeva potentiaalinen elämäni nainen, joka kääntyykin pettyneenä pois havaitessaan, etten minä olekaan suvereeni johtajauros... Niin, piti kuitenkin sanomani että tällaisessa hallitussa ja rationaalisessa tilassa kannattaa keskittyä järkevään tekemiseen.

(0) kommentoi

2.11.03

 
Näitä pikkuomahyväisiä merkintöjä vain syntyy, kun koetan valmistella paria, kolmea laajempaa blogiartikkelia.

(0) kommentoi
 

Another Prop

Voisin viettää pitkiä aikoja "Ground Zeron" eli Kampin työmaan laidalla ihmettelemässä ja oppimassa, kuinka paljon ja monenlaisia väliaikaisia rakenteita tarvitaan pysyvän pystyttämiseen.

(0) kommentoi
 

Alustava jälkikirjoitus

Edelliseenkin (alla) sopinee filosofi Tero T:n muinainen lakoninen kommentti, kun esitin, että hänen lajinsa voisi olla teroeettinen filosofia: "Mautonta."

(0) kommentoi
 

Aisteesi

Muistanette Kierkegaardin olemistasot: esteettinen, eettinen, eksistentiaalinen. Miellän tähän asti eläneeni enimmäkseni näitä edeltävällä, anesteettisella tasolla. Olen vasta nyt hiljakseni hivuttautumassa ensimmäiselle tasolle, aistimelliselle.

(0) kommentoi
 

Ei seuraa

Jos tietty teos Y on mielestäni vähän liian S ollakseen mielestäni paras, ei tästä pidä päätellä, että teos Y olisi minusta millään asianmukaisella mitalla mitaten huono, eikä myöskään, että teosta Y parhaana pitävän maku olisi minusta S.

(0) kommentoi