Aika ja minä

8.7.06

Filosofian motiiveista ja perusteluista 1
Puhuin toissapäivänä pitkästä aikaa filosofiasta.* En onneksi kovin pitkään.
Filosofiasta tulee nimittäin helposti riippuvaiseksi: filosofointi muuttuu pakonomaiseksi vatvomiseksi ja kyselyvimmaksi, ja tämän jälkeen mikään, mistä ei voi kehittää vastaavaa neuroosia, ei tunnu samalla tavoin merkitykselliseltä.
Filosofiaa yleensä (tai länsimaista filosofiaa) olisi tietenkin matalaotsaista saattaa kyseenalaiseksi tällaisen esimerkin perusteella: kritiikki itse olisi eräänlaista filosofointia, joskin anti-intellektuaalista, löysää ja epäoikeudenmukaista. Ei ole myöskään syytä epäillä, etteikö perinne olisi pullollaan ratkaisumalleja ajattelun mutkistumisen ongelmaan.
(Nyt huomaan ajattelevani niin, että nuppi tutisee, mutta omatunto ei kolkuta, sillä olen löytänyt joitain ratkaisumalleja.)
Kuitenkaan filosofian laita ei ole niin suoraviivainen kuin jonkin annetun työtehtävän, jonka suorittamisen psykologia on melko yksinkertaisesti normitettavissa. Filosofia elää spontaanista ajattelusta ja keskustelusta, filosofisesta praksiksesta, joka sisällöllisesti - ehkä sattumaltakin - kytkeytyy filosofian traditioihin, ja sikäli kuin jokin toiminta on spontaania, se on motivoitua, mutta ei (vielä) perusteltua. Niinpä koska suurin osa filosofiasta pyrkii vastaamaan universaalisti relevantteihin kysymyksiin yleispätevällä tavalla, sen harjoittaminen (ympäristössä, jossa tehdään muutakin kuin filosofoidaan) muuttuu vaikeasti oikeutettavaksi, jos tuolle spontaanille filosofoinnille ei olekaan osoitettavissa yleisinhimillisiä motiiveja.
Edelleen tällaisten motiivien, yksilöllisten tai yleisinhimillisten, varassa tapahtuva radikaali ajattelutyö muuttuu huomattavan ongelmalliseksi, jos omat ja toisten motiivit (voisimme tässä yhteydessä puhua myös tunteista ja jopa ajatuksista, ehkä uskomuksistakin) on määritelty joksikin kategorisesti henkilökohtaiseksi, yksityiseksi eli joksikin sellaiseksi, minkä olevaksi olettaminen luokittuu automaattisesti ad hominem -virhepäätelmäksi tai muunlaiseksi irrationaaliseksi (tai naismaiseksi) eleeksi. Koetan tässä merkintäsarjassa alustavasti selvittää, mikä on tällaisten rajoitteiden alkuperä ja merkitys.
Ainakin tällä tavoin ajatellen (filosofinen) ajattelu on selvästi jotain, mille ei ole hyväksyttävää alkuperustetta. Pitäisikö sille olla? Mitä mieltä te olette, hyvät lukijani?
Entä onko filosofialla alkuoikeutusta? Tulisiko hyvässä (tai ideaalisessa) ajattelussa perusteluiden ja motiivien langeta yhteen?
Alku on sekava, mutta arvaisittepa vain, miten tämä jatkuu...
*Keskustelin Veloenan fyysisen henkilön kanssa, kun poikkesin palauttamassa tämän unohtaman esineen.
Erityiskiitos tätä juttua inspiroineesta merkinnästä menköön jo tässä vaiheessa Rauno Räsäselle.

Timo 20:57

Comments:

Filosofian täytyy olla spekulatiivista, hypoteettista, vastahankaista, dikotomista ja poleemista, - koska ihmisen tajunta ei sitä ole.

Minusta länsimaisen psykologian pohjateoria eli freudilainen psyyken havainnollistaminen on siinä mielessä korvaamattoman arvokasta että se näkee ihmisen neuropsykologisen ja psykohallusinatorisen pyrkimyksen "täydelliseen" egoiluun eli eheyteen. Perusihminen on jatkuvalla tripillä luomassa eheysunelmaansa elämänsä ja persoonansa hallinnasta. Ja muiden ihmisten hallinnasta.

Jo kyynikot pitivät tätä perusolemustamme vaarallisena vääristymänä ja aina tuhonsiemenen sisältävänä seikkana - mikä on todistettu tuhansien kaikkivoipaisuussotapsykoosien kautta. Zen buddhalaisuus on tavallaan idän kyynikkokunta samoilla jalanjäljillä.

Ihminen haluaa neuroottisesti havaintojensa ja päätelmiensä ja tuntemustensa olevan solideja, varmoja, johdonmukaisia. Että emme eläisi sattuman ja kaaoksen varassa. Että meillä olisi jatkuva identiteettikokemus. Kierkegaard:han tutkiskeli tätä ovelasti omissa spekulatiivisissa hahmoanalyyseissään, jotka olivat samalla humoristisia (uusi suomennos on mainio).

Tyhmimmät ihmistyypit ovat juuri niitä sarasvuolaisia mangusteja, että "kaikki on mahdollista yrittävälle"-tyyppejä.

Jo pelkästään näköaistin prosessointiin liittyvät neurologiset tutkimukset ovat paljastaneet miten karmealla tavalla ihminen "näkee" mielikuvituksellaan eli ihminen simuloi olettamansa todellisuuden jotta voi kuvitella näkevänsä koko näkökentän ilman mitään huolta ja epävarmuutta. Ihmisen aivokapasiteetistahan on ehkä 65% virtuaalisen näkökyvyn prosessointiin varattua.

Ihminen pystyy siis näkemään mitä haluaa. Niin neurologisesti kuin psykoanalyyttisesti.

Filosofia täytyy olla tätä ihmisen harhaista eheysfantasiointia vastaan kriittisenä paineena, muu filosofointi on propagandaa ja ismiä.
Tsemppifilosofeja riittää aina vaan kun tilausta on yritysmaailmassa lisätä uskoa ja positiivisia mahdollisuuksi perkeleesti vaikka mitään realistisia visioita ei pyrittäisikään luomaan.

Monessa firmassahan jopa 40% kehitysprojekteista jää kesken koska on vaan tsempattu kiva idea eikä siihen ole kunnolla edes yritettykään panostaa, "kunhan on yritetty"-ideologialla.

Kaverini teki vuoden tietokonepeliä isolle firmalle ja aivan loppumetreillä ison firman koneisto vaihtoi ilman syytä heidän tuottajansa uuteen heppuun joka sitten sanoi että "ei tää mua kiinnosta " ja dumppas viime hiomista vaille olevan miljoonabudjettiprojektin tuosta vain roskiin.

Fiilispohjalta se bisnes pyörii, pörssi on spekulaatioiden pörssiä ilman mitään faktisia näkemyksiä. Elämme tsemppiaikaa niinkuin ennen 1989 lamaa. Mahdollisimman paljon ilmaa ja odotuksia jotta olisi mahdollisimman paras tulevaisuus, hyvällä tahdolla.

Masentavan realistiset filosofit eivät mahdu jetset-kahvipöytään, sen tiedämme.

-Finnsanity-

# posted by

Arhi Kuittinen Finnsanity : 15/9/06 03:43

Lähetä kommentti

aikani

8.7.06

Filosofian motiiveista ja perusteluista 1