aikani

 

timo.salo@gmail.com

Blogilista

jne.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Weblog Commenting by HaloScan.com

22.9.06

 

Ajatuspoliisi iski

Nähdäkseni viikon merkittävin blogiuutinen on, että Kanadassa vaikuttava tekn. tri Ilkka Kokkarinen on yliopistotyönantajansa taholta tulleen painostuksen vuoksi sulkenut bloginsa Sixteen Volts per Minute. Uskoni pohjoisamerikkalaiseen akateemiseen kulttuuriin ei ole kovin vahva, eikä tämä tapaus vahvista sitä.

Vaikka arvelen, että olen toisinaan onnistunut masennuksissani tuottamaan itselleni vahinkoa Kokkarisen kirjoituksilla, se on omastakin mielestäni melko pieni ongelma tämänlaatuisen sananvapauden häirinnän rinnalla. (En aio tässä toistaa Voltairen sanomaksi väitettyä kuuluisaa lausetta.)

Sixteen Voltsin viimeiseksi sisällöksi jäänyt itsekritiikki ja anteeksipyyntö on karun kaunopuheinen ja sen alistuvaisuus maistuu hieman liioitellulta. Mutta sikäli kuin Ilkkaa tunnen (olen onnistunut tapaamaan hänet ehkä kolmeen otteeseen, enkä muista miehen puhuneen juuri mitään...), hän ei ole mikään riidanhaastaja, paitsi omissa oloissaan ja huvikseen. Arkkinörtti-tyylilleen uskollisena hän on sosiaalisesti vetäytyvä yksityisajattelija, harrastajapamfletisti, jonka kirjoituksissa taajaan vilisseet vihollishahmot ja karikatyyrit ovat tekijän itsensä vapaasti valitsemia ja abstrahoimia.

Ilkan tyyliä voi luonnehtia älylliseksi väkivaltaviihteeksi. Nuoremmille ja herkemmille se voi olla aika rankkaa. Niinpä sensuurinarusta näyttäisivät olleen innokkaimmin vetämässä nuoret ja ylitouhukkaat opiskelijat(ytöt), kuten paikallisen tiedotusopin laitoksen verkkolehden artikkelissa mainittu 22-vuotias "women's centre orientation co-ordinator". Opinahjon päättävät elimet putosivat paternalismin sudenkuoppaan, jos niillä oli (kuten äkkiarvaamalta helposti on) suurempi valmius suojella loukkaantuneisuuttaan valittavien opiskelijoiden mieliä kuin työntekijänsä yksityistä sananvapautta. Akateeminen yhteisö on epäonnistunut tehtävässään, jos eri tavoin ajattelevat eivät kykene kohtaamaan sen sisällä elävän, rehdin ja intellektuaalisesti kunnianhimoisen keskustelun merkeissä. On vaikea sanoa, kuinka paljon tämän tapauksen surkuhupaisuus auttaa asiaa. Mukana taitaa olla hieman liikaa molemminpuolista myötähäpeää.

Oma mielipiteeni Kokkarisesta verkkokirjoittajana on seuraavanlainen:

1. Ilkka kirjoittaa poikkeuksellisen taitavasti, runsaasti, älykkäästi, informatiivisesti ja omaperäisesti.
2. Tekstien ilmentämä ihmiskuva ja asenne on yli- ja vihamielinen, fanaattinen, provokatiivinen ja moraalisesti arveluttava.
3. Ilkan blogit ovat olleet kirjallisesti ainutlaatuinen ovenavaus sellaiseen ajatusmaailmaan ja elämäntapaan, jonka ääni ei juuri pääse kuuluviin tiedotusvälineissä ja painetussa proosassa.
4. Ilkka on paremmin kuin ehkä kukaan tietämäni kirjoittaja onnistunut luomaan kokonaisen blogipersoonan, joka seikkailujen säröistä voi arvella kirjoittajan omien vahvuuksien ja heikkouksien vilkkuvan.

Lähtemättömintä vaikutusta allekirjoittaneeseen eivät ole tehneet Ilkan kynän terävät sivallukset vaan niitä säestävät inhimilliset ja tragikoomiset välähdykset. Tämä johtunee alemmuudentunteestani. On ollut varsin nautinnollista tyrmistyä kirjoittajan epäempaattisesta tökeröydestä, ajattelemattomuudesta ja omahyväisyydestä, johon tämä saattaa sortua (tai rohkenee alentua) sarkasmin ja amerikkalaistyylisen "satiirin" nimissä. Vahingonilo vahingonilosta. Ilkan kohtaaman nöyryytyksen myötä joudun täten häpeäkseni tunnustamaan, etten ole nauranut niinkään kirjoittajan kanssa kuin kirjoittajalle (ikään kuin toisen pahansuopa huumori oikeuttaisi pahansuovan huumorin).

Lopuksi on todettava, että Ilkka on poistanut tekstejään verkosta aiemminkin ja tulee varmasti takaisin jossain muodossa.


Lisäys klo 17.40: Ilkka on kirjoittanut anteeksipyyntöönsä jatkon, joka on vakuuttava, hämmästyttävä. Luulen, että Ilkka on varsin helpottunut voidessaan näin sanoa hyvästit uhkaavasti kasvaneelle oikeistopopulistiselle hännystelijälaumalleen.

Meillä ei enää liene mitään syytä suhtautua Ilkan kääntymykseen mitekään muutoin kuin vakavasti.

[Täsmennys 23.9 klo 11.25: Ilkka siis kiistää painostuksen. Markku selventää.]

Tunnisteet: ,


Comments:
Aina silloin tällöin minulta pääsee unohtumaan Tommin valikoiva todellisuudentaju, mutta pannaan nyt tämäkin muistiin hänen paranoideista oireistaan:

...nuo "oikeistopopulistiset hännystelijät" ovat joko mielikuvituksen tuotetta tai ainakin minulle näkymättömiä. Tai sitten samasta Puolueen fantasiauniversumista kuin...

Mutta mitäs siitä. Tässä on mielestäni asian ydin:

Niinpä sensuurinarusta näyttäisivät olleen innokkaimmin vetämässä nuoret ja ylitouhukkaat opiskelijat(ytöt), kuten paikallisen tiedotusopin laitoksen verkkolehden artikkelissa mainittu 22-vuotias "women's centre orientation co-ordinator". Opinahjon päättävät elimet putosivat paternalismin sudenkuoppaan, jos niillä oli (kuten äkkiarvaamalta helposti on) suurempi valmius suojella loukkaantuneisuuttaan valittavien opiskelijoiden mieliä kuin työntekijänsä yksityistä sananvapautta.

Tämä on oikeasti asian ydin: nuoret naiset, joiden olemattomaan elämänkokemukseen, ja olemattomampaan nyanssien ja ironian tajuun yhdistyy täysin rajaton hybris, organisoituvat Kiinan kulttuurivallankumouksen aikaisiksi punakaarteiksi, jotka käyttelevät rajatonta ja hillitsemätöntä valtaa ja joita kaikki pelkäävät niin kauan kuin kukaan ei uskalla kyseenalaistaa feminismiä. Eikä kukaan uskalla, koska miehet ovat tunnetusti ritarillisia, mitä feministit kyynisesti käyttävät hyväkseen.

Toisin sanoen keskenkasvuiset kakarat komentelevat pelkän naiseutensa nojalla aikuisia ihmisiä ilman minkään valtakunnan vastuuta. Se on tilanne, jota ei ikinä, koskaan eikä missään pitäisi päästä syntymään.
 
Vittumaisena miehenä lisään tähän vielä linkin:

http://www.vanguardnewsnetwork.com/?p=1133

Eiköhän tuon sympatisoijaporukan äärioikeistolaisuus ole aika ilmeistä. Timo, poista linkki kun Tommilla on ollut kohtuullisesti aikaa tarkistaa, mitä siellä on.
 
Lähetä kommentti