27.4.03
Katselen, mitä olen tullut kirjoittaneeksi, ja päivittelen: kuulostanpa yksinkertaiselta varsinkin tuossa kohdassa, jossa puhun mielikuvituksesta. Kyllä, olen suuri jälkiviisauden ystävä. Olen esimerkiksi ihan tyytyväinen, että tulen lukeneeksi uutisryhmiin kirjoittamani artikkelit jälkikäteen: Paljon on tullut käytettyä cancel-toimintoa, joka ei ehkä hävitä artikkelia bittiavaruudesta, mutta riittänee osoitukseksi vastuullisesta suhtautumisesta omiin teoksiin; toisaalta paljon on myös tullut puhuttua läpiä päähänsä nyysikirjoittajien hieman kyseenalaisen seuran
yllyttämänä, ja tämä on alentanut kynnystäni kirjoittaa omalla nimelläni hieman arkaluontoisemmistakin asioista.
Esseistiikassa on vaikea vetää rajaa siihen, missä säveltapailu muuttuu soitoksi. Kirjoitan oudon epätasaisesti: erilaiset itsekritiikin ja inspiraation muodot eivät ole kunnolla sulautuneet taidoksi. Täytyy
jatkaa harjoitusta.
On parempi olla tyytymätön kuin itsekriittinen. Näin
sopii sanoa saamattomalle, sellaiselle kuin minä. Innokkaalle julistajalle, joka uskoo jo keksineensä valmiin vastauksen ja kaupittelee sitä toisille, sanoisin toisinpäin. Sikäli kuin olen tyytymätön näihin vastauksiin, olen johdonmukainen, mutta onko tällaisella johdonmukaisuudella mitään merkitystä? Tällä pienellä lavallani minä olen näyttelijä, en väittelijä.
Olenkin viime aikoina alkanut kiinnostua näyttelemisestä. Tahtoisin tulla ikuistetuksi filmille atavistisine ilveineni. Kuinka laaja skaalani onkaan?
Mielikuvitukseeni palatakseni, sen puutteet kiteytyvät kahteen ongelmaan: ensinnäkään kuvitteluni ei ole kovin toiminnallista sisällöltään; toiseksi haluni ja taitoni kommunikoida kuvitelmiani ovat jääneet kehittämättä. Ehkä nämä kaksi asiaa ovat kytköksissä toisiinsa.
Kuvitelmani ovat aika seisahtuneita tai hyvin nopeasti vilahtavia (ideoita, pointteja, hahmoja, kuvia), sikäli kuin en itse oikeasti elä niissä miettien suurin piirtein sitä, mitä seuraavaksi teen eli mitä tavallisimmin jätän tekemättä. Tämä pätee kirjoittamiseen oikein hyvin.
Timo 16:30
