2.5.03
Kuinka hajalla olenkaan ollut. Olen hakeutunut kohti kaaosta, koska mikään järjestys ei ole vastannut, tuntunut vastaavan, kokemustani.
Tieteen kehitys ei ole kumonnut mielivaltaa sublunaarisessa maailmassa.
Siteeraan Tommi Perkolan eilistä ajatusta: "Että kun filosofian historiassa on totuttu uskomaan ettei maailmaa voi selittää, nykyään pitää tehdä Eiffel-tornin kadottamiseen verrattavia temppuja peittämään edes hetkeksi se selviö, että luonnontiede tosiaan selittää kaiken."
Siis mitä luonnontiede tekee kaikelle? Selittää.
Entä sitten? Oletetaan, että kaikki on selitettävissä - entä sitten? Pakko kysyä, koska Tommi inhoaa Kierkegaardia.
Talvella tapasin tytön, joka selitti (tekstiviestissä muistaakseni), että hänen mielestään elämässä on muitakin päämääriä kuin selittäminen. Oli tietenkin oikeassa - selitänkö miksi?
Siis, jos "maailmaa ei voi selittää" tarkoittaakin tätä? Selittäminen ei tyhjennä eikä korvaa suhdettamme maailmaan.
Täytyisikö lopettaa diletanttimainen selitysten etsiminen, kun tiede on keksitty ja se etenee painollaan? Miksi tämä ratkaisu ei tyydytä? Tiede voi tarjota tällaiseen kysymykseen vastauksen, mutta olemmeko varmoja, että kysymys on oikea ja että tarkoituksemme on edes kysyä?
Joitain aavistuksia kumoutumisesta subjektiivisessakin maailmassa on. Aion omalta osaltani koettaa selvitellä ja saattaa luonnolliseen järjestykseen (ja tämä voisi melkein olla blogini otsikko:) mielivallan asioita.
Timo 22:50
