24.5.03
Käytän alkoholia varsin vähän ja jo pienillä määrillä näyttää olevan melko pitkäkestoinen vaikutus olotilaani. Join kolmessa päivässä ihka yksin tyhjäksi kaksi pihatalkoista ylijäänyttä puolen litran siideripulloa, jotka rva talonmies oli tuonut minulle palkkioksi puutarhamöyrinnästäni, ja tämän huippusäälittävän ryyppyputken seurauksena olen niin veltto ja välinpitämätön, että saatan vain rojahtaa koneen ääreen ja kirjoittaa aiheista helpoimmasta ja vaikeimmasta, omasta elämästäni. Heti alussa, jossain välissä, käyn kuitenkin kahvilla. Tätä kirjoittaessani en ole sitä vielä tehnyt, mutta silti kysymykseen, missä kohtaa tekstiä pidin tauon, ei ole kovin yksinkertaista vastausta, koska mm. aloitin kirjoitusurakkani keskeltä. (On helppo sanoa, mistä aloitin: kohdasta "olen niin veltto ja välinpitämätön"; se sopisi hyvin aloitukseksi, mutta pidän kiinni alkuperäisestä suunnitelmastani) Kirjoittaminen etenee varmimmin, kun tuijottaa näppäimistöä ja ajattelee nyt-hetkeä, siis kirjoittaa kirjoittamisesta tässä ja nyt - normaalijännityksen tilassa minä en kehtaisi olla näin välitön, yksinkertainen ja rajoittunut. Mutta kenties paras tapa luovia asiakasassa kohti maanpintaa on vain kirjoittaa ja kirjoittaa, siten luoda - tekemällä tehdä - reitti asiasta toiseen. Jopa akateemisessa kirjoittamisessa voisi käyttää samaa menetelmää: asiaan on päästävä tavalla tai toisella, vaikka asiaankuulumattoman kautta; asiaankuulumattoman tajunnanvirranhan voi leikata pois lopullisesta tekstistä kaikessa hiljaisuudessa. Tällaista menetelmää olisi ainakin kokeiltava, mutta käytännössä olen enimmäkseni kadehtinut toisten kykyä siirtää paperille juuri oikeat asiat juuri oikeassa järjestyksessä. Kadehtiminen ei opeta mitään. Triviaalisti rationaalisinta on käyttää parhaiten itselle sopivaa menetelmää, eikä elektronista kirjoitusalustaa ainakaan tarvitse kunnioittaa sellaisena pyhänä materiaalina, joka on pidettävä puhtaana inhottavista subjektiivisista tuotoksista. Tällaista toimitustyötä varten on kehitetty tekstinkäsittelyohjelmat - ja tekstiä on paha käsitellä, jos sitä ei ole, minkä seikan unohdan anaalisessa estyneisyydessäni yhä uudestaan.
Kerrottakoon tässä vaiheessa (älköönkä yritettäkö tunkea edellisen kappaleen sisään), että kahvilla käynti jatkui kaupassa käymisenä, television tuijottamisena, Tuomas Nevanlinnan kirjan Surullinen tapiiri hajamielisenä lueskeluna… Samalla eilisiltaisen siiderin avittama aamurentous alkoi muuttua jähmeydeksi. Hain kaupasta naposteltavaa, että voisin keskittyä kirjoittamiseen. Ajattelin syödä kunnolla myöhemmin, koska ruokatauko vain tuhoaa keskittymisen enkä päästyäni keskittyneeseen tilaan edes kaipaa ruokaa. Olisi pitänyt tietää, ettei itseään kannata ampua tällaiselle radalle millään hätäisellä energiapaukulla. Kun siinä lojuin sohvalla, ja kiskoin juustonaksuja ja pähkinöitä poskeen, niin turtumus hiipi kroppaan juuri kun päivän piti lähteä kunnolla käyntiin. Olenpas laiska. Harmi, että joutuu käyttämään tahdonvoimaa näinkin vähäpätöiseen juttuun, pikkulämpimän päiväkirjatekstin naputteluun.
Epäilen, ettei vapaan assosiaation menetelmä taida sittenkään toimia missään vähänkään professionaalisemmassa yhteydessä. Kirjoittelen kuitenkin vain omaksi ilokseni tällaisia jorinoita. Missä on pihvi?
Alan miettiä ruokaa, joka piristää eikä turruta. Sushia. Makrillisushia ja vihreää teetä! Nyt tuli nälkä. Vastustan laiskuuteni tukemana tätä nälkää. Syön mitä kaapista löytyy. Työstän erästä toista blogiini aikomaani tekstiä. Ei-julkinen pöytälaatikko paisuu taas. Selailen erästä ei-niin-kovin-kiintoisaa kirjaa. Aika kuluu. Kuntosalikeikka siirtyy tietenkin huomiseen. Ilta on tulossa, ja koko se tematiikka johon aamulla olin innolla tunkeutumassa, tuntuu raskaalta harmaalta pilveltä pääni päällä.
Ajatus on lyhyt. Ja kappale. Estot tunkevat esiin rakosistaan. Pelastan tämänpäiväisen pienen alkuni estojen kynsistä, mutta pidän fiksuimmat ajatukseni edelleen itselläni: työstän niitä, vaikka tiedän, että ne tulevat omissa silmissäni näyttämään yhä tyhmemmiltä ja tyhmemmiltä ennen kaikkea niiden artikuloimiseen kulunutta aikaa vasten tarkasteltuina.
Timo 20:39
