28.5.03
Väliin eilisillalta pieniä ilmestyksiä, Narkissoksen muodonmuutoksia:
Ryhtiliikkeen voitto
Nukkumaan mennessäni huomaan tunto- ja kehoaistimusten kevyesti vääristyvän ja herkistyvän kuin kuumeessa (lopulta nousen juomaan vettä ja merkitsen tämän muistiin): Pää ja kädet tuntuvat suhteettoman suurilta, mutta hämmästyksekseni en tunne itseäni oudoksi vauvaksi tai sikiö-homunculukseksi, vaan ensiksi mieleen tulee Michelangelon Daavid-patsas. Sama asento (peilikuvana tosin ja pystyssä). Huomatkaa kädet.
Luuta
Dinosaurusdokumentin katsominen televisiosta voi olla pysäyttävä kokemus: tietoisuus ajasta alkaa liikuttaa mieltä; karut preeriamaisemat, joissa ikivanhat luut lepäävät aivan maan pinnassa, vahvistaa ylevää perusvirettä. Luut ja munat, munissa outojen sikiöiden luut.
Tunnen kateutta maassa kykkiviä tutkijoita kohtaan: fossiloituneiden luiden tunnistaminen voisi olla minun alaani. Muhkurat hahmottuvat eläimen osiksi; jotka ovat säilyneet paljon pitempään kuin mantereiden ääriviivat.
Pystyn varsin hyvin piirtämään karttoja ulkomuistista, kun lapsena opin rantaviivojen ilmeet, ilmeet, jotka saattavat näyttää oudoilta, kun kartan toisinpäin. Teini-iästä lähtien olen piirtänyt mieluiten ihmiskasvoja.
Paleontologia yksi noista sympaattisista erikoisaloista, joiden pariin hakeutuminen edellyttää aitoa intoa ja uskallusta tulla joksikin, tai yksinkertaisesti iloa, joka nostaa kiintoisat asiat kirkkaina esiin. Minulta sitä puuttui, ja aikaa myöten yhä surullisemman hahmon renessanssiveijarina päädyin ja juutuin opiskelemaan arkkitehtuuria ja filosofiaa.
Timo 13:42
