31.7.03
Muusa
Monellako meistä on muusa? Minulla on, sellainen, joka toisaalta rauhoittaa mieltäni ja toisaalta tekee levottomaksi ja myös surulliseksi, koska olen hämärästi tietoinen arvokkuuden takana olevasta kärsimyksestä. Hän erotisoi ilmapiirin silkalla läsnä- ja poissaolollaan, ilman kiusaa ja hölmöyksiä. Itse leikin tunteillani toistenkin puolesta, mutta hän on vakava. Hän haluaa kommunikoida kanssani, vaikkei siitä ehkä tule mitään, koska tapaan ajatella toistenkin puolesta, tehdä muista pelkkiä statisteja, sivuääniä. Toista ihmistä ei voi korvata kuvitellulla, vaikka jutuniskennässä (kuten tässä) harjoitetaan ja tarvitaan tällaista taitoa.
Sosiaalisen todellisuuden kauheus ja kauneus on siinä, että se ei ole omassa päässä. Luen taas blogeja: Mitä maailma olisi ilman toisten subjektiivisia ääniä. Kunhan niistä jotkin eivät kaikuisi korvissani aivan turhanpäiten.
Monille olen joko kummajainen tai sitten hyvä peili, rakkaiden ajatuskuvioiden muunnin ja vahvistin. Olen vahva aivomyrskymäisessä kommunikaatiossa, joka on muodoltaan lähinnä jaettua narsismia. Olen intellektuaalisen autoerotismin jokapaikanhöylä. Ja miltei kaikille, siis myös hienotunteisille kunnon ihmisille, olen ihan mukava mies eli mukautuva ja toimiva omissa puitteissani. Mutta muusani odottaa enemmän ja minäkin odotan.
Muusani ansioksi luen sen, että voin pitää blogia tuntematta syyllisyyttä siitä, että se ei ole oikeaa kommunikaatiota vaan itsekeskeistä simulaatiota. Voin ilmaista ja kasvatella itseäni täällä ja harjoittaa kiinteämpää vuorovaikutusta toisaalla. Eikä tällainen pienimuotoinen julkisuus varmaan heikennä mahdollisuuksiani käyttää aikaani oikeaan kommunikaatioon.
Timo 13:02
