14.9.03
Aika ja pommi
Olen itse asiassa huolissani Tommi Perkolasta.
Mies osaa taitavasti irtisanoutua huokumastaan synkkyydestä, mutta viime viikkoina ataraksian ja ruohonleikkureiden ystävän kirjoitukset ovat muuttuneet teemoiltaan ja sävyltään yhä kiistämättömämmin depressiivisiksi.
Tommin ainainen taistelu motivaatioristiriitojensa kanssa on tärkeä osa hänen tekstinsä viehätystä, mutta kyllähän tuollainen on stressaavaa ja masennukselle altistavaa. Johtomotiiviksi nousee jonkinlainen kolkon patriarkaalinen, umpimielinen yliminä, johon kirjoittajalla on ambivalentti suhde: välillä Tommi asettuu sen puolelle hallitsemattoman matriarkaalisen uhan edessä; välillä hän julistaa vapautumista siitä, mutta aina hieman ilottomasti ja väkinäisesti.
Timo 18:33
