3.10.03
Ammatti: itsekriitikko
Muusani reagoi itsekriitikko-vitsailuuni ehdottamalla, että voisin tarjota johonkin lehteen julkaistavaksi viikoittaisen itsekritiikin. No, säästykööt velvollisuudelta maksaa minulle tällaisesta hulluudesta. Blogin pito käy minulle työstä, ja kun voin käyttää hulluuttani johonkin, järkeäkin on helpompi hyödyntää. (Ai, että menevät pian sekaisin? Sulla ehkä menee.)
"Et sinä ole hullu ole", kirjoitti muusani, ilmeisen vakavana. Mutta enkös minä ole ainakin irrationaalinen? Todisteita löytyy vaikka kuinka. Katsokaa nyt. Lienee kuitenkin irrationaalista pelätä omaa irrationaalisuuttaan liiaksi - jossain muodossa sitä on meissä kaikissa: blogien todellisuudestakin oppii, että minua älykkäämmillä ihmisillä on isoja minävaurioita, jotka vääristävät ajattelua oman erikoisalan ulkopuolella mutta jotka eivät estä eteenpäinmenoa akateemisella järjenviljelyn kentällä, ja vastaavasti sellaisia, jotka eivät juuri näy ajattelun sisällössä mutta jotka aiheuttavat alisuorittamista.
Tässä sitä itsekritiikkiä: Eiliseen soppaani tulin heittäneeksi silkan pseudotermin "pseudososiaalisuus". Se ei kuulu eikä liity mihinkään tuntemaani julkiseen kielipeliin, vaan on jonkinlainen yksityinen neologismi. Kyse on juuri siitä, etten tietystä sosiaalisesta orientaatiostani huolimatta liity enkä kuulu oikein mihinkään. Sosiaaliset näkökohdat ja erilaiset eri ihmisten ja instanssien edustamat kannat painavat ajattelussani, usein liikaakin, mutta olennaista on, että ne ilmenevät juuri ajattelussani, siinä simuloituina, kuvitteellisina. Lisäksi seurallisuuteni on sikäli yksipuolista, etten hallitse juuri muunlaisia yhdessäolon muotoja kuin loputtoman keskustelun.
Tämä poika tarvitsee kipeästi sosiaalikylpyä. Vaikka Tampereella. Sosialisoikaa tajuntani!
Timo 18:09
