19.10.03
Kohdeyleisö olen minä
Kuulas syyspäivä kutsuu kirjoittamaan, mutta sitten tulevat pilvet. Mieli jää kuikuilemaan ikkunasta ulos, mutta mutta... arvaattehan varmaan, tarvitsen keskittymistä. Hyvän keskittymisen edellytykset ovat kyllä kunnossa, paremmat kuin ehkä koskaan. Kun olin lamaannuksissa, en pystynyt mutta en myöskään välittänyt järjestää itselleni tällaisia mahdollisuuksia. Minulla oli hyvä tilaisuus, koko ajan, mutta en hyväksynyt onneani.
"Luvattoman hyvä tilaisuus", saatan ajatella, niin kuin tilaisuus, siksi että se on nimenomaan tilaisuus, tekisi ihmisestä varkaan kaikissa aikeissaan! Eikä tilaisuus tarkoittanut kuin todellisten, ulkoisten esteiden puutetta. Kenenkään varpaille ei olisi tarvinnut astua, eikä tarvitse. Joten se siitä.
Keskittyminen ja harkinta, uskon niihin nyt yhä vahvemmin. Masentuneena en antanut niille tarpeeksi arvoa, eikä minulla ollut kykyjäkään. Näemmä nämä puolet liittyvät toisiinsa kiinteästi. Tuollainen suhteellisen lievä masennus (jos sallitte, että laadin itse itselleni diagnoosin) on sikäli johdonmukainen ja mielekäs tila, että keskittymiskyvyttömyys ilmenee jonkinlaisena keskittymishaluttomuutena ja päinvastoin, aivan niin kuin levottomuudeksi nimitettävä tila ilmenee itselle todellisina, epämääräisinä huolina.
Depression vaikutuksista tarkkaavaisuuteen ja keskittymiskykyyn on olemassa tutkimuksia, ja huomaan huolivani kykyjeni mahdollisesta pysyvästä heikkenemisestä otaksuttuun lähtötasoon nähden, mutta mikä olisikaan turhempi ja masentavampi spekuloinnin aihe. Se siis siitäkin.
NP: Nevanlinna ja Relander keskustelevat ateismista.
Jos on hyvä tilaisuus keskittyä, niin on hyvä tilaisuus hajota tuuleenkin. Vetoa tuntuu moneen suuntaan, ja kerrankin vahvasti: on mm. siivoamista huutava asunto ja muuan nuori nainen. Ennen muuta on kuitenkin uusin numero Niin & Näin -julkaisusta, tuosta Tampereen lahjasta Suomen kulttuurielämälle. Näin lehden Akateemisen ikkunassa, ja rohkaistun kaivelemaan sitä oveni alta, lehtikasasta. Sieltä löytyi, enkä pettynyt. Lehti osui minuun kuin täsmäohjus. Siinä tutut ihmiset käsittelevät tuttuja asioita, jotka ovat koskeneet - minuako? Jos olen minäihanteen tasolla kokenutkin vierautta eli kysellyt, mitä minä teen tämän sotkun kanssa, niin nuo asiat ja etenkin niiden ongelmallinen suhde ihanteisiini ovat koskeneet faktista minua, epävarmaa pikku arkkitehtiylioppilasta. Myönnän myös, että olen halunnut puhua noista probleemeista, paljon ja todella, mutta arkkitehtikunnaksi nimitetyn maallisen vapaamuurarilooshin ja heidän initiaatioriittiensä (koulutuksen) mahti on saanut kieleni solmuun. Jopa on usko kiinni kontingenteista seikoista! Tuon lehden tekemisessä olisin halunnut olla mukana! Missä olenkaan ollut! (Samaa on ihmetellyt jo ainakin pari vanhaa kollegaa, yksi jopa ilmaisi yllättyneensä, että olen ylipäätäni hengissä.)
Timo 16:55
