9.12.03
Taivaan merkkejä
Kuudes joulukuuta kello 23.30: Äitini uudessa asunnossa Pohjanmaalla, huoneessa, jonka ikkunasta näkyy kirkko, minä makasin lukemassa kirjaa, jonka oli kirjoittanut sangen viisas ja valistunut kirkkoherra. Siinä esitetty kristinuskon tulkinta kosketti kovasti, ja siihen se leppäkerttu ilmestyi, tuolin selkänojalle sängyn viereen. Kaksipistepirkko, tuskin kuusimillinen. Peitinsiipien väliin oli tarttunut hento tuppo kuituja, villaa ehkä. Digikamera oli mukana ja sain otuksesta muutaman välttävän valokuvan. Nukkumaan mennessäni mietin, miten se selviää.
Arvelen sen tulleen kukkaruukusta. Äidin joulukukka oli viettänyt kesän puutarhamaassa. Itsenäisyyspäivän kynttilöiden lämpö olisi sitten herättänyt kuoriaisen. Kun näin pirkon viimeksi seuraavana päivänä, se oli käpertynyt koivuvanerisen selkänojan ja samasta materiaalista taivutetun tukipuun väliin.
Entä sitten: Täydenkuun aika. Palasin kaupunkiin, ja olin heti maani myynyt mies, suorastani irstas ja turta. Ettäkö osoittaisin rakkautta ja kunnioitusta, mitä vielä... Eilen ostin Sadenkin, tuon valistusajan jyrkimmän erektuksen (vaikka sarja oli kovempi kuin tämä paikallinen [itseviittaus]), teoksen Filosofia budoaarissa, jonka suomentajan (Tommi Nuopponen) tunnen ja josta runoilijaystäväni on kovin vaahdonnut. Huomaan kyllä, etten itse jaksa venyttää julkijulkean markiisin merkitystä erityisen pitkälle. Silkkaa ikävää. Ranskalaista ikävystymistä täydensi huomattavasti nautinnollisemmin Flaubertin Bouvard ja Pécuchet, vastikään käännetty sekin. Suomentaja (Antti Nylén) kertoo esipuheessaan kirjailijan kaavailleen keskeneräisen teoksen jatkoksi mm. "Muodikkaiden ajatusten katalogia", Le Catalogue des idées chic.
Viime yö oli luku sinänsä. Van Allenin vyöhykkeltä tippuvat kivet vaappuvat epäkeskisesti (outo kestovaikutus!). Bolidi, jota riensin osoittamaan edesmenneelle isälleni, osoittautui pienkoneeksi, joka nousi puolisilmukkaan ja vaihtoi suuntaa.
Hautausmaan portti pitkäaikaisessa kotikirkonkylässäni oli hurjan korkea. Tähtäilin sitä alaviistosta kamerallani. Portissa luki "Jotta totuus ei unohtuisi" - tuon tekstin halusin mahtuvan kuvaani - ja raamatunlauseita. Harmaapukuinen mies, jonka veljeni sittemmin paljasti kristillisten kansanedustajaksi, vaati, että otan pipon päästäni. Todella ärsyttävää. "Ei ennen kuin astun sisään." Tokihan minä tiedän miten vainajia kunnioitetaan! Olen tällaisissa asioissa taipumaton kuin uhmakas tenava. Mutta sitten paikalle saapui jo piispa seurueineen. Otin lakin päästäni ja käännyin pois. Paikalla oli valtavasti väkeä ja TV-kamerakin. Oli juhlan aika. Koetin piilotella T-paitaani, joka oli leikattu Valintatalon vaaleanpunaisesta muovikassista.
Timo 23:53
