6.1.04
Heikko hetki
On toistaiseksi luontevampaa kirjoittaa pöydän äärellä kuin parven patjalla.
Mielessäni pyöri tuon kovin ajankohtaisen ja muodikkaan transhumanismin ongelma-avaruus. Olisi hienoa kirjoittaa jostain avartavasta, kirkastavasta ja positiivisesta, muutenhan koko ideassa ei ole mitään järkeä! Mutta ah ahdistus: tietoisuuteen tunki tietoisuus oman elämän ja tajunnan ahtaudesta ja hukatuista mahdollisuuksista, kun juuri olin oppinut olemaan onnellinen ja optimistinen tässä ja nyt. (Kiintoisa vuosi tulossa kyllä.) Omien keuhkojen happi tunnu riittävän, kun sukeltaa informaatiovirtaan. Tähän riittämättömyyden tunteeseen en helppo vedota, kun bloginpitäjää halutaan syyllistää: ketä kiinnostaa... Sisältään löytää nimettömän uuskonservatiivisen puskista huutelijan, joka käskee kohentamaan ryhtiä, kiristämään kravattia, nielemään kaiken, ylpeyden ja uhman, katkeran kalkin ja saastan, vaihtamaan aiheet oikeisiin, tekemään jotain hyödyllistä ja tuottavaa! Ketä kiinnostaa mikäkin. Minua kiinnostaa melkein kaikki. Meriitit ja hallinnan leimat puuttuvat, ja niiden mukana kaikki, minkä nojalla työvoimani voitaisiin sitovasti yhdistää kiinnostuksenaiheisiini. Mi ikävyys, mi hämäryys, mi sekavuus mun sieluni ympär, kun haluan vain ymmärtää kaiken, en enempää enkä vähempää.
Jos minulla olisi jo nyt augmentoidut aivot, mutta kun ei ole. Keskusyksikössä ei ole tarpeeksi tehoa tai koneajan allokointi ei vain toimi, tai sensuuri tai jokin suuri ja mystinen. Prosessit, joita koetan ajaa, sotkeutuvat toisiinsa. Olen yhtä herkkä yksityiskohdille ja kokonaisuuksille, näen yhtä hyvin lähelle ja kauas, osaan tarkastella asioita avaruudellisesti, ajallisesti, formaalisti, esteettisesti ja interpersoonallisesti... Asuntoni on yhä sekaisin ja olohuoneen sisustaminen yhä syvällisempi ongelma.
Timo 20:18
