22.1.04
Superaikuinen huhuu
Onhan se hyvä, että eräät toiset ovat vähemman neuroottisia eivätkä suhtaudu outouksiini yhtä kärsimättömästi, ennakkoluuloisesti ja ymmärtämättömästi kuin minä itse. Jos kuitenkin pyrkisivät saamaan minut kuriin, olisi se vielä parempi.
Entä minä itse? Hukkaan aina ne hetket, jolloin välitän. Pätee myös bloggaamiseen. Kurjotan [korjaan "Kirjoitan"] taas allapäin, vaikka tiedän, ettei minulla ole tässä tilassa paljoa sanottavaa. Jos joku kysyisi jotain, luulisin osaavani vastata. Kirjoitan vain tukeutuakseni jonkinlaiseen keskusteluyhteyden kuvitelmaan.
Onko se muka vain kuvitelma? Onko kirjallinen ilmaisu minun kohdaltani mitattuna todella näin heikkoa ja pettävää? Pitäisikö minun kenties esittää omat asiani yleispätevinä ja opettavaisina? Jos minulta kysyttäisiin, ilmoittautuisin rehellisen itseilmaisun kannattajaksi.
Voi voi sinua, Marja Kuuilma! Kun ihminen halveksii herkkyyttään, hän ei tajua varoa vaan antaa vahingoittaa itseään ja toivoo samaa kohtaloa muillekin. Itsekunnioitusta ei korvaa mikään, mutta toisen suoma kunnioitus voi auttaa.
Persoonallisuuskultti on perimmältään vain suhteellisuudentajua.
Timo 19:36
