4.2.04
Blog on, baby
Blogit palvelevat halua virkistellä teellä (kännykän tekstinsyöttöautomatiikan rajallinen sanavarasto yhdessä oman laiskuuden kanssa tuottaa kiintoisia kiertoilmaisuja) tuttuja hahmoja, tuntea näkevänsä yhä syvemmälle toisen pään sisään. Tässä on jotain nimenomaan nettijulkisuudelle ja -yhteisöille tyypillistä. Ainakaan itse en ole tottunut etsmään enkä löytämään samantyyppistä viihde-efektiä massamediasta. Kanssabloggaajiin kohdistuva voyeurismi on sisällöltään toivottavasti intellektuaalisempaa kuin ns. turhiin julkkiksiin kohdistuva.
Tommipommista voi kuvitella löytävänsä toiveen, että blogitekstejä luettaisiin oletetun persoonan sijasta jonkin abstraktin, intressittömän argumentoijan kirjoittamina. En väitä tietäväni, miten hän ajattelee (tuskin hän ainakaan onnistuu noudattamaan tällaista periaatetta itse), mutta tarkastellaanpa maksiimia itseään: merkitsikö se yksinkertaisesti ad hominem -virhepäätelmistä vapautumista vai menisikö pesuveden mukana myös lapsi nimeltä ymmärrys?
Oletetaan, että B on suhteellisen korkeaprofiilista argumentaatiota sisältävä blogi ja A on tämän säännöllinen lukija. Nyt jos A ilmoittaa, ettei häntä lainkaan kiinnosta luoda henkilökuvaa B:stä, niin väitän, että A joko 1. ei ole erityisen kiinnostunut B:n mielipiteistä, 2. valehtelee, tai 3. olettaa B:n ajattelevan samalla tavalla kuin itse ajattelee.
Mitä tästä opimme: blogimaailmassa voi tehdä havaintoja ja muodostaa käsityksiä niin ihmisistä, teksteistä kuin esitetyistä faktaväitteistäkin. Signaalit ovat suodattuneet ja vahvistuneet tavalla, joka helpottaa havaintojen tekoa, mutta informaatiotarjonta on loppujen lopuksi hyvin niukkaa ja hajanaista. Blogikulttuuri opettaa sanomaan niin itselle kuin toisillekin: "Kiintoisa näkökulma, mutta it's all in your head, baby." Ei pelkästään hyvä juttu.
Timo 22:16
