Nimimerkkikysymys
Kuten taisin salaa toivoakin, Tiedemies tarttui viikon takaiseen merkintääni, jossa tulin sanelleeksi ehtoja nimimerkkikirjoittelulle. Lausuntoni jyrkkyys johtui kylläkin mutkien suoristamisesta: en välittänyt olla hienovarainen kerratessani jotain, mikä, vaikkakin periaatekysymys, ei ollut minulle varsinainen sydämen asia.
Blogit ovat erillisiä julkaisukanavia, ja kukin päättää nimikäytännöstään itse. Minusta oikean nimen esilläolo on kuitenkin suositeltavaa. Perusteeksi riittänee yksi sana: vastuunotto. Mitä enemmän vastuunottajia, sitä vahvempi, vapaampi, ystävällisempi, avoimempi ja kehittävämpi blogiyhteisö. Mitä vähemmän vastuunottajia, sitä suurempi tilaus "mielipiteenvaihto vain omalla vastuulla" -varoituksille ja toisinajattelun pelolle. Nimen käyttö herättää luottamusta, joka on kaiken rationaalisen keskustelun perusta. Anonyymien maassa trollit hallitsevat, vaikka moni yksittäinen nimimerkki kirjoittaisikin asiallisesti.
Painotuseroista huolimatta niin Tiedemiehen kuin allekirjoittaneenkin huoli kohdistuu sananvapauden ja henkisen emansipaation edellytyksiin. Totta kai ihmisellä on oltava oikeus kirjoittaa niin nimellä kuin nimimerkilläkin, mutta käsittääkseni nimimerkin käyttämiseen on vain erityisiä, ei yleisiä, syitä. Osa nimimerkin käytön (mahdollisista) perusteluista on hyvinkin kyseenalaisia; omalla nimellä kirjoittamiseen ei tällaisia arveluttavuuksia liity. Nämä huolestuttavat perustelut ja (teko)syyt voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan: poroporvarilliset ja paranoidit. Aivan oikein, pelkään siis amerikkalaisuutta! (Mitä sitten ikinä pelkäänkin, pelkään sitä erityisesti itsessäni. Myönnän, että minulla on paitsi kategorisia myös henkilökohtaisia syitä siihen, miksi itse haluan olla äänessä nimenomaan "omana itsenäni". Tällainen neuroottisuus saattaa heikentää uskottavuuttani. Palaan kyllä noihin syihin myöhemmin.)
Eräs esimerkki poroporvarillisuudesta olisi se, että omalla nimellä kirjoittamista pidettäisiin asiantuntijan auktoriteetin anastamisena, suulla suuremmalla puhumisena. Toinen esimerkki: jotkut saattavat korostaa nimimerkillä sitä, että bloggaaminen on pelkkä harrastus ja että Oikea Elämä on toisaalla.
Paranoidit syyt tuskin kaipaavat erittelyä. Nimettömyydellä ei taistella netissä rehottavaa agorafobis-vainoharhaista ilmapiiriä vastaan, päinvastoin: nämä kaksi ilmiötä tukevat toisiaan. Jättikö Kokkarinen nimensä pois uudesta blogistaan siksi, että hän on auttamatta "pelko on jonkun toisen ase" -eetoksensa vanki? (Jonkun toisen joo-o...)
Entäs sitten persoonattomuusfantasiat, narsismista vapautuminen, infovirtaan sulautuminen... Jos henkilöllisyys on todella yhdentekevä, miksi ihmeessä sitä tarvitsee salailla? Uutistoimittajan persoonallisuus pysyy yleensä piilossa ja henkilöllisyys kiinnostaa harvoja, vaikka nimi on esillä.
On kiinnostavaa, että maahamme on ilmaantunut kokonainen anonyymien "tieteisbloggaajien" koulukunta: Yksityisetsivä, Aivotrusti jne. Varsin mainiota väkeä. Onko Tiedemies pohtinut oman esimerkkinsä mahdollista mahtia? Pelkäävätkö nämä yksityisaateskelijat menettävänsä kasvonsa kollegoiden, opettajien, työnantajien silmissä? Kuinka ahdasmielisistä professioista voikaan olla kyse?
Tiedemiehestä tiedän, että hän on kirjoittanut verkossa myös omalla nimellään, ja paljon, ja siksi hänen bloginsa vaikutti ainakin aluksi hyvinkin raikkaalta ja reippaalta uudelta alulta, etenkin kun mukana oli myös Tutkija, jota en taida tuntea.
---
Jostain taas kumpusi kummasti paatosta... Toteanpa lopuksi, että vastuullinen nimimerkkikirjoittelu ei ole oksymoron mutta että siinä on melkoisesti haastetta, kun vastuunkanto ei ole enää julkista.
Timo 03:05
