Ylimielenosoituksia
"Luonto on puhunut!"
Lintunaiseen siis tehoaa Einstein-look suittuna ja siistittynä. Hauska tietää. Taidanpa ainakin vielä tänään mennä paikalle miettimään, mitä arvoa moisella fysiikkaa runoilijoille -kurssilla toisaalta ja toisaalta omalla lukkarinrakkaudellani luonnontieteisiin voisi muka olla. Fysiikkaa olen aina kunnioittanut ja mielestäni jopa ymmärtänyt varsin hyvin sen, mitä populaarifyysikot yrittävät lukijoidensa tyhmiin päihin takoa, vaikka en ole kouluttanut itseäni asiantuntijaksi. Erityyppisten alojen välisiin arvovaltakiistoihin liittyvät intohimot ovat sitten eri juttu: ne hämmentävät, ja tahtoisin saavuttaa tämän liikainhimillisenkin keskellä saman tyyneyden kokemuksen kuin tarkastellessani etäältä luonnonlakien kuunylistä maailmaa.
Ensimmäisellä luennolla viikko sitten salista löytyi aika paljon tilaa, vaikka kurssi oli herättänyt runsaasti ennakkohuomiota, osin otsikkonsa ansiosta, joka on lennokkaampi kuin yliopistolla yleensä, provokatiivinen ja poleeminen toisaalta, runollinen kenties toisaalta. Päädyin taannoin juttelemaan erään matemaattis-luonnontieteellistä alaa (pääaineesta en ole varma) opiskelleen kaverin kanssa, joka suositteli minulle kurssia ilmeinen ylpeys äänessään: Ideansa oli, että Enqvistissä maallamme on renessanssifyysikko, joka on perehtynyt myös filosofiaan, kirjallisuuteen ym. ja on siten pätevä toimimaan maailmankuvien välittäjänä. Taisipa pitää minua "runoilijana".
Asetelma oli tämä: luennoitsija suhtautuu kuulijoihinsa hieman alentuvasti, ja yleisö nauttii näytelmästä. Hyvin hillittyä ja kevyttä akateemista viihdettä. Chillailuun, kuuluisi muodinmukainen suositus. Rikkinäinen videotyppi toi kuvaan jopa runolliseksi tulkittavan purppurasävyn. Enqvist huvitti itseään ja yleisöä piirtämällä keskiaikana toteutettavissa olleesta koejärjestelystä linnoineen ja palvelijoineen, joista yksi heiluttaa lippua, toinen pudottaa kiven ja pari muuta mittaa aikaa hiekkakellolla....
Suurin osa ensimmäisestä luennosta oli perinteikkäästi dramatisoitua ja henkilökeskeistä kosmologian historiaa. Retoriikka oli juhlavaa, eräässä kohdassa yleisö jopa innostui taputtamaan. Itseeni vetosi Enqvistin arvelu, että Kepler kykeni kenties silkkaa depressiivisyyttään päätymään vuosien turhan uurastuksen tulokseen, joka oli kaikkien hänen pyrkimystensä vastainen, eli luopumaan puhtaan ympyräliikkeen platonisesta ideasta ja vaihtamaan ellipseihin, kun Tyko Brahen taulukoihinsa dokumentoimaan Marsin näennäiseen rataan jäi vähäinen mutta silti kiistämätön poikkeama ptolemaiolaisesta harppikonstruktiosta: kahdeksan kaarisekuntia.
***
Pian luennon jälkeen päädyin kuin päädyinkin mielenosoitukseen ensimmäistä kertaa elämässäni. Törmäsin ensin vallankumoukselliseen ja sitten taantumukselliseen mielenosoittajaan. Oli turvallista lompsia heidän välissään jälkijoukoissa ja suunnitella vaihtoehtoista poikkitieteellistä mielenilmaisua, jossa iskulauseiden huutamisen sijaan keskustellaan sivistyneesti kannettavien äänentoistolaitteiden ja langattomien mikrofonien avulla.
Eduskuntatalossa on jotain kotoisaa, kun sen edusta on täynnä ihmisiä, ja parlamentaaristen ryhmien edustajat ovat huvittavia nököttäessään talonsa rappusilla kuin yöpuultaan pudotettuina ja osoittaessaan kukin vuorollaan sanoja edessään avautuvalle, suitansa aukovalle, rahvaalle.
Timo 11:26
