23.4.04
Älykkyys on ilomme
Impo kysyy, miksi älykkyyttä ihaillaan enemmän kuin ahkeruutta. Tahtoisin vastata yhdellä sanalla: merkitysvaje. Se on laiskuuden ydin. Laiska blogaaja, ottaakseni esimerkin läheltä (kiusallista sinänsä, kun ei osaa päättää, käyttääkö yhtä vai kahta g-kirjainta), kokee touhun turhemmaksi (tai problemaattisemmaksi) kuin ahkera verkkojulkaisija. Aika moni pitää bloginpitoon satsaamista (samassa esimerkissä pysyäkseni) ajanhukkana ja joutilaisuuden ilmentymänä, eikä tätä voi pitää sosiaalisena tunnustuksena ahkeruudelle. Ahkeruuden arvonnosto on vaikeaa tilanteessa, jossa yhtenäiskulttuuri on hajonnut, suhde työhön muuttunut epävarmemmaksi ja kilpailu koventunut.
Tunnustuksen pyytäminen uhkaa jäädä sympatian kerjäämiseksi, eikä sympatiaa välttämättä heru, jos samalla onnistuu vihjaamaan, että toiset ovat laiskoja.
Kunnioitan suuresti vaivannäköä, mutta uutteruus, jonka motiiveja en ymmärrä, on hyvin pelottavaa. Ehkä tämä pelko liittyy omiin kompulsiivisiin taipumuksiini.
Ahkeruus voidaan mieltää lahjaksi, jos halutaan, mutta sillä on monta profiilia: ahkera voi olla mukautuvainen yleistoimija tai toimelleen jostain partikulaarisesta syystä omistautunut.
Älykkyyden käsitteeseen ei liity tällaisia ongelmia. Sen nimiin vannovan ei tarvitse motivoitua: älykkyys mielletään puhtaaksi tekniseksi potentiaaliksi, objektiiviseksi, kvantitatiiviseksi, yleispäteväksi ja suhteellisen pysyväksi. Mikäpä olisi sopivampi omanarvontunnon lähde vieraantuneille, turhautuneille ja raskautetuille tietotyöläisille.
Timo 02:19
