5.5.04
Järki ja itseluottamus
Palautin vihdoin kirjastoon kirjan nimeltä Intellectual Trust in Oneself and Others, kirjoittaja Richard Foley. Aihe on kiinnostava, mutta ikävä kyllä teos edustaa epistemologiaa eli tietoteoriaa, tuota enimmäkseen kuivaa, abstraktia ja liki kirjaimellisesti mitäänsanomatonta filosofian alaa, joka ei tahdo olla tiedettä eikä terapiaa: se ei ratkaise todellisia ongelmia eikä hälvennä näennäisiä huolenaiheita, vaan pyörii miltei autistisesti omien kysymyksenasettelujensa ympärillä, vaikka erilaisten tietokäsitysten implikaatiot ja yhteydet tosielämään ovat moninaiset (niihin voin palata myöhemmin). Kenties olen vain kohdistanut tietoteoriaan asiaankuulumattomia odotuksia.
Jaksoin tutkia mainitsemaani kirjaa ainoastaan pintapuolisesti. Se vaikutti sikäli tyypilliseltä epistemologiselta teokselta, että kirjoittaja onnistuu muotoilemaan pääväittämänsä jotenkin tylsällä, höttöisellä ja hedelmättömällä tavalla, mutta rohkenen ekstrahoida kirjasta seuraavat teesit:
1. On välttämätöntä luottaa niihin kykyihin, joihin joutuu viime kädessä turvautumaan, vaikka erehtymisen mahdollisuutta ei voi sulkea pois.
2. Jos uskomus tai kognitiivinen keino kestää kaikkein huolellisimman itsekritiikin, sitä on pidettävä rationaalisena. (Tällaista kantaa, jonka mukaan rationaalisuus tms. ei edellytä ulkoista, objektiivista kriteeriä, nimitetään internalismiksi. Foley ei esitä kovin selvästi, onko tämä rationaalisuusehto välttämätön vai ainoastaan riittävä, mutta jos ehtoa tarkastelee lähemmin, se on aika vaativa.)
Kohdan kaksi perusidea ei mielestäni edellytä "rationaalisuus"-termin omimista: voisimme yhtä hyvin puhua "kognitiivisesta vastuullisuudesta", jonka määrittelisimme tuossa kohdassa esitetyllä tavalla.
Yhtä kaikki, järkensä voi menettää aika pahasti, jos lakkaa luottamasta siihen. Täydellinen luottamuksen menetys ei voi nojata järkeen olematta ristiriitainen. Itsekritiikin on aina oltava perusteltua. Kysymys itsekritiikin oikeutuksesta on äärimmäisen kiintoisa ja suhteellisen hyvin rajattu tietoteoreettinen probleema; mitä jos omistautuisin vastaisissa tutkimuksissani sille?
Tommipommi, tuo depressiivinen realisti, on valittanut, ettei hän ole tarpeeksi älykäs ymmärtämään filosofiaa. Arvelen, ettei pahin puute ei ole älystä vaan luottamuksesta. Akateemiset filosofit muodostavat tietynlaisen yhteisön, johon initioituminen ja jonka käytäntöjen omaksuminen edellyttää jonkin vähimmäisvaatimuksen ylittävää luottamusta yhteisöön ja itseen. Meitä "posterektoideja" kiinnostaa, onko muuta tapaa lisätä intellektuaalisen yhteisön läpinäkyvyyttä kuin tehdä jäsenyyskriteereistä mahdollisimman objektiiviset ja eksplisiittiset. Millaista luottamusta spontaanisti muodostunut verkkoyhteisö edellyttää?
Timo 23:11
