24.5.04
Romanssi ja impromptu
Miten Erektus-kult(tuur)issa voitaisiin höpistä romanttisia? Kenties käyttäen termejä, jotka lanseerasin viime merkinnässäni.
Tommi samastaa filosofisessa kontekstissa postmodernismin ja romantiikan: molemmissa on kyse on edistykseen ja totalisoivaan järkeen etäisyyttä ottavasta partikularismista. Itse olen tottunut näkemään postmodernismin pikemminkin romantiikan vastakohtana, mutta vastakkainasettelu voitaneen tietyssä katsannossa jättää eurooppalaisen väljästi romanttisen perinteen sisäiseksi dialektiikaksi, ja postmodernismi voidaan julistaa romantiikan perilliseksi vaikkapa vetoamalla siihen, että nihilismi ja dekadentti urbanismi ovat tunnetusti romantiikan... vai onko niin, että nämä samaten kuin romantiikka itse ovat Jean-Jacques Rousseaun äpärälapsia? Olemme yhtä riitaista perhettä, me romantikot, jotka ilmaisemme itseämme näillä vapailla foorumeilla.
Minulle romantiikan ja postmodernismin erolla on henkilökohtaista merkitystä, sillä oma romanttisuuteni on ainakin sikäli vanhakantaista ja naiivia laatua, että suhtaudun varsin optimistisesti kokemuksessa ilmenevän erityisen merkityksellistämiseen. Kunhan vain olisin kärsivällisempi! Subjektiivisimmankin kokemuksen tulkinta ja kultivointi vaatii yhteistyötä, ja blogismi on ainakin potentiaalisesti hyvin romanttinen elämänmuoto: se tarjoaa lupauksia arjen neroudesta ja uudesta sankarijournalismista. Mitä puheena olevaan eroon tulee, kirkasotsainen romantikko haluaa ritarina valloittaa määrittelemättömän kokemuksen, kun taas penseä postmodernisti uskoo, ettei mitään ole valloitettavissa --- kaikki on (aina) jo ilmaistu. Etenkin Suomessa postmodernismi henkilöityy nenäkkäisiin besserwissereihin ja tyhjänpuhujiin, joiden kulta-aikaa oli 80-luku. Loppujen lopuksi on parempi kuvitella olevansa nero kuin kaikennähnyt.
Timo 21:24
