6.7.04
Olla vihoissaan
Pinserissä intoiltiin taannoin joukolla Moleskine-muistivihosta. Enpä ole aiemmin moisesta kuullut, mutta hienolta vaikuttaa. Klassinen vihkomalli näyttää palanneen tuotantoon aikamme retrovirtausten myötä, joiden voimaa en ole pystynyt vastustamaan aiemminkaan, Käynpä siis ostamassa vihon (tuo taivutus sopii suuhuni, vaikka "vihkon" on yleisempi). Allekirjoittaneen saattaa nähdä Akateemisessa tänään kello 19.
Voisin antaa vanhojen muistikirjojeni puhua pitkään puolestani. Niissä kummittelevat samat vanhat ajatuskehät, sama tila, jossa olen pitkään vellonut, laiskana ja kiukutellen. Näytän laatineeni itselleni ohjeistoja, jotka olen sittemmin unohtanut, ehkä syystäkin. Kaikki on toisaaalta hyvin yleisluontoista ja toisaalta hyvin henkilökohtaista. Mukana on myös konkreettisia lupauksia: "Kolmen vuoden sisällä olen julkaissut kirjan." (Kirjoitettu ehkä talvella 1998, kadotin sivun.) Mutta en muista yhtään määrätietoista yritystä asettua kirjoittajan rooliin tai muokata omaa identiteettiäni ja toimintaani kirjoittamiselle otollisempaan suuntaan.
Jos vertaan muistivihkojen minää nykyminääni, yksi suuri ja ilmeisen ratkaiseva muutos on havaittavissa: viihdyn nykyään paljon paremmin ruumiissani, jonka edsimerkiksi syyskuussa 1999 kuvasin nurjamieliseksi moukaksi, joka uppiniskaisesti vastustaa kaikkia hyviä aikeitani: "Kun elämänintoni uhkaa lisääntyä, muutun uneliaaksi." En juuri viitsinyt taistella, olihan kaikkinainen lukkiutuneisuus tuolloin ilmeisen luonnollinen ja muuttumaton osa minua. Toivoisin voivani välittää kaikille omaan jäykkyyteensä alistuviille kaksvitosille rohkaisevan viestin tulevaisuudesta.
Mutta:
"Ajatteleva ihminen joustaa vain artikuloidusti." (27. 5. 1995)
Olen nyttemmin tullut hankkineeksi - ties mistä, kun ei kukaan ole estänyt - kaikenlaisia uusia elkeitä, kuten uhoa, jota sopii kohtuullisesti nautittuna käyttää itsensä huvittamiseen. Mahdollisten hormonaalisten muutosten roolia on vaikea arvioida, enkä ole varma niiden kiinnostavuudesta omalta kannaltani verrattuna siihen mikä ilmenee välittömästi. Lienee paikallaan, että itsessä on hieman ylimääräistä energiaa, hieman maanisiakin piirteitä, jos suurin vaara on koko ajan ollut itsetarkkailuun jämähtäminen. Toimeni ja mietteeni tarvitsevat aikamoisen alkuvauhdin, etteivät heti tipahda tuohon kuiluun.
Lopuksi junalla matkustamisen ystäville merkintä vanhasta vihosta, päivätty 4. 3. 1998:
Johdonkannattimet, vanhat nirppanokat, seisovat reittini varrella, toivostaan luopuneina, jäykän armottomina
Täytyisi totuttaa ajatukset kirjallisemmille urille.
Rauhoittaa syöksyä junalla tuiskuun.
Yllä olevaa merkintää seuraavat arkkitehtoniset luonnokset ovat, jos mahdolista, tavallistakin epämääräisempiä, fragmentaarisempia ja sekavampia. Jotain sentään hallitsisin tänä päivänä paremmin.
Timo 16:31
