11.8.04
Laiskurin kuumat paikat
Jospa tänä iltana pikemmin kirjoittaisin kuin olisin kirjoittamatta. Aikaansaamattomuus houkuttaa, koska se ei herätä suoranaista halveksuntaa muissa kuin itsessäni.
Mieli on levoton, järki toimeton, ja tunteistani ei ole takeiksi. Olin räätälihiiri. Kissa istui pöydän toisella puolella. Tilanne oli toistunut jo monta kertaa. Näin kärsivällisyyden hiipuvan. Luovutin.
Heräsin aamulla ikävöiden. Toivoin tämän tilan motivoivan minut kirjoittamaan, laittamaan sanaa sanan perän huolista huolimatta, haikailematta. Kun sana "metodi" tulee tietä pitkin kulkemisesta, niin miten kreikaksi tasapainoillaan nuoralla?
Tämä on jo positiivinen tulkinta. Ahdistus ei pidä otteessaan kuten pitäisi. Horjun naurettavasti...
Tosi eksistentiaalista: halusin hartioilleni epämääräisen vastuuntunnon, joka ei rajoita tekemisen sisältöä...
Loma kuumalla makuuparvella jatkui: menin uudestaan nukkumaan. Heräsin iltapäivän puolella ja olin niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Riittävä uni palauttaa lopulta aivoni perustilaan. Se on mukavaa, vaikka en pidä sitä järin hyväksyttävänä.
Trooppinen kosteus hallitsee oloani. Letkeähkö voimantunto yhdistyy laiskuuteen, ajattelen lihallisia, mutta itseriittoisuuteni on sitkas. Olen etelämaalainen, veltto ja tyhmä kuin Tatu Vanhasen lähdekirjallisuudessa. Jotenkin ovela olen kuitenkin: tajuan että epäsuora vastuunotto on itsepetosta. Aavistelen, että samaa voi sanoa kaikesta mitä nyt saatan sanoa, mutta samapa tuo, paljastukoot vanhan aatamini juonet teillekin, toivottavasti itseäni älykkäämmille. Niin kauan kuin tunnustan (tunnustelen) rutiininomaisesti, voin tuntea, että minua kontrolloidaan: toteutan näin eräänlaista epäsuoraa, ulkoistettua itsekuria. Kun psyykkinen säätila viilenee, voin toimia harkitummin.
Kun kirjoitan, niin joitain omaan itseen liittyviä illuusioita kuolee, toisia syntyy, mutta onpahan ainakin tekstuaalista elämää.
Tunti meni tähänkin.
Timo 21:22
