Diplomiikkaa eli marttyyriksi markkinoille
Eilen tuli luukusta campus.fi Diplomica -lehti, joka propagoi (tai on ainakin propagoivinaan) bisnesasennetta teekkareille. Alkupaloiksi on aseteltu pari artikkelia, joissa kannetaan huolta opiskelijoiden hyvinvoinnista. Nyyti ry:n toiminnanjohtaja Helena Partinen tuo haastattelussa esiin kiinnostavia asioita. Erityisenä huolenaiheena hän mainitsee opiskelijoiden yksinäisyyden: "Kyseessä on usein lahjakas ja ujo nuori mies, jolla ei ole ystäviä ja jonka on vaikea tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Tämä vaikuttaa koko loppuelämään." Toinen sitaatti: "Partisen mukaan yhä enemmän opiskelijoiden viesteissä heijastuu myös se, että nekin, joiden kotona on pakattu mukaan reilut eväät, masentuvat ja stressaantuvat ympäröivän arvomaailman vuoksi."
Hyvinvointijutut on koristeltu piirroksin, jotka esittävät pyöreitä ihmishahmoja ja pikaruokaa. Mihin on jäänyt iso kuva hymyilevästä Helena Partisesta? Työ- ja harrasteaiheisissa artikkeleissa hymynaamoja kyllä riittää. Kuvakollaasissa näemme melojia järven selällä: luonto tuntuu pieneltä värikkäisiin urheiluvaatteisiin pukeutuneiden harrastajien alla.
Päällimmäiseksi tunteeksi campus.fi -lehdestä jää, että teekkarit - jotka ovat useinkin lahjakkaita ja ujoja nuoria miehiä - todella tarvitsevat apua, kiireesti, välittömästi. Lehden loppuosa nimittäin on omistettu amerikan kielestä käännetyille artikkeleille. joissa kerrotaan, ettei elämässä ole varaa mihinkään muuhun kuin henkilökohtaiseen menestykseen, jonka tavoittelu taas vaatii juuri sellaista asennetta kuin juuri sinä pieni teekkari pelkäät.
Artikkelissaan "Oy Minä Ab" Tom Peters kertoo itsen brändäämisestä (suomeksi polttomerkitsemiisestä) ja toteaa: "Ihmiset, joilla on insinöörin mentaliteetti, uskovat, että totuus ja hyvyys palkitsevat jo sinänsä. Se on kukkua." Noinhan se on. Koetan ottaa neuvosta vaarin ja brändätä itseni bloggaamalla.
Keith H. Hammondsin kirjoitelman nimi on "Tasapainopuhe on roskaa" ja sisältö likipitäen ehtaa myyntitykkiroskaa. Ei pitäisi tappaa viestintuojaa, mutta kun nuo matkasaarnaaja-kaupustelijat ovat niin röyhkeitä ja sivistymättömiä, ettei niille tavallinen kuolevainen jaksa nauraa kovin kauaa. Markkinatalouden luulisi toimivan myös ilman myrkkyä kylväviä jenkkejä.
Aitoa amerikkalaistyylistä bisnesvalmennusta on mahdoton parodioida, koska nuo tee-se-itse -miehet tahallaan ja tarkoituksella tekevät sen itse. Selasin kerran Kööpenhaminassa viiden kruunun kirjoja, joista erikoisimpana jäi mieleeni 70-luvun bestseller Winning Through Intimidation. Se, että itse teos jäi niille sijoilleen, harmittaa etenkin nyt, kun minulla olisi enemmän pelottavuuspotentiaalia kuin tuolloin nuorempana.
Toki Suomessakin osataan. Retoriikka vain on totisempaa. Eilen iltapäivällä kävin parturissa ja selailin Imagea, jossa haastateltiin Jari Sarasvuota. Hänen viimeisin viestinsä oli, että hyvinvoinnin säilyttäminen edellyttää tuottavuuden kasvua, eikä tämä onnistu ilman paniikkia, siis ilman yksilöitä, joille työelämä on kamppailua olemassaolosta. Siispä kunnia heille, pioneereille. Kuten myös perässätulijoille.
Ilmeisesti yhdeksänkymmenluvun viattomat valmennusopit on hylätty, eikä menestyksen tavoittelua enää esitetä yksilön oikeutena vaan moraalisena velvollisuutena, pakkona ja uhrina: yksilön ylevä tehtävä on laittaa henkilökohtaisella tasolla kaikki peliin ja täten uhrata oma turvallisuutensa organisaation alttarille jalon yhteiskunnallisen päämäärän nimissä. Sisäisestä sankaruudesta on tullut traditionaalista ulkoista sankaruutta: kaunis on kuolla kun joukkosi eessä jne. Usko itseen ei ole enää uskottavaa, nyt pitää pelätä oikeasti ja taistella kynsin hampain. Ja juuri kun olin onnistunut kehittämään terveen itseluottamuksen...
Timo 19:10
