12.11.04
Keuhkohuumeesta vielä
Vielä kehdannen sairauden varjolla sopertaa pehmoisia, vaikka
kuumetta ei enää olekaan, vaikkapa sanoa tupakasta jotain positiivista ja naureskella omalle roolihahmolleni: minä saan yleensä olla se, joka tilittää tilannettaan enemmän tai vähemmän hermostuneena ja epätietoisena, tietäen tekevänsä itsestään naurettavan, taantuen lapseksi, joka kaipaa rauhoittavia sanoja. Tällaisessa tilanteessa vastapuolen voi miltei olettaa tupakoivan. Syy on selvä: Tupakka tekee käyttäjästään coolimman. Kyse ei ole pelkästä vaikutelmasta.
Tupakan tyynnyttämältä on turha odottaa eläytymistä ja kovin spontaania sympatiaa, sen sijaan tunnekirjoon voi olettaa syntyvän kiintoisia vaihesiirtymiä.
Kaikki me tunnemme tupakoitsijan hymyn, joka on hillitty, puolinainen ja hitaasti syttyvä, ja hänen vakaat mutta ironiset tuumailunsa, jotka sopivat käytettäviksi suhteellisuudentajun varmenteina.
Ihmiset, jotka kykenevät pysyttelemään tupakan satunnaiskäyttäjinä, voivat aina tarvitessaan turvautua edulliseen ja toimivaan akuutteja stressioireita lievittävään rohtoon. Minulle. joka en ole koskaan kokellut aktiivista tupakan nauttimista, ei tätä iloa ole suotu. En todellakaan aio kokeilla (jos tulen isäksi, saatan ehkä harkita laadukkaaseen sikariin tutustumista), semminkään, kun kukaties joudun tästä lähin elämään muutenkin siivommin. Voi nimittäin olla, että hengitysteitteni arvostelukyky on parantunut: ne eivät enää tahdo sietää ihmispölyä.
Timo 01:59
