3.1.05
Lähestulkoon terve
Jospa kirjoittamisen voisi ottaa ihan levon kannalta. Lääkäri olisi kirjoittanut sairaslomatodistuksenkin, mutta en katso toistaiseksi tarpeelliseksi ottaa lomaa bloggaamisesta, paitsi ehkä lukeakseni vahvistavaa kirjallisuutta.
Teen siis helpon ratkaisun ja aloitan raportoimalla vaivoistani. Ei niistä tämän enempää, toivon mukaan. Mutta niisto jatkuu vielä aikansa. Viime torstaina se alkoi: huhkin hetken muuttoapulaisena, ja tämän seurauksena syksyisestä keuhkokuumeesta muistoksi jäänyt yskänärsytys paheni kunnon flunssaksi. Virus, luulen ma, ja niin luuli lääkärikin: nimittäin jos huulten rohtuminen johtuisi liiasta suutelemisesta, jälki olisi ilmeisesti toisennäköistä - tuon diagnoosin esittäjä ei ollut nähnyt naamaani nykytilassaan.
Hengittäminen on sujunut hieman raskaasti näinä vuodenvaihteen öinä, ja päivälliset mielenliikkeeni ovat olleet aika velttoja ja apaattisia, minkä vuoksi inspiroituneimmatkaat ideani eivät ole ehtineet tälle palstalle. Naiset mokomat patistivat vastaanotolle. Tuollainen huolenpito estää sydäntäkin kylmettymästä. Tänä aamuna lääkäritäti määräsi imeskeltäväkseni astmaan ja allergiseen nuhaan tarkoitettuja kalliita pulvereita.
Marraskuinen kelmeyteni on vaihtunut poskien, nenän, huulien, vähän silmienkin iloiseen punotukseen. Pneumoniaani liittynyt aneemisuus on helpottanut rautatablettien ansiosta helpottanut, eikä verikokeessa ilmennyt merkkejä keliakiasta. Tavallinen ruoka siis kelpaa - ja vieläpä maittaa, kuten keski-iässä useimmille.
Timo 11:11
