21.3.05
Hemmo hemmottelee itseään
Sairastaminen on elämyksellisempää ja mielenkiintoisempaa nyt kuin silloin joskus, kun normaaliin vuodenkiertoon viimeksi kuului useampi hengitystie-infektio.* Vaikka elämäni olisi muuten tylsempää kuin lapsena, niin se ei selittäisi tätä. Eikä se ole. Iän myötä "alkuperäistä", eli ympäristöä, johon taantua turvaan, tuntuu tulevan lisää. Sisäinen lapseni on alkanut uudestaan kasvaa, oppia. Korkea aika. Sillä on enemmän kavereitakin. Nyt vain tarvitaan vain sopivia tilaisuuksia luikkia suojaan, kuten sairauksia, jotka eivät ole liian vakavia. Lapsi vaatii hoivaa... Vakavasti puhuen, pitkän tähtäimen tavoitteeni on, että, että lopulta vanhuudessa persoonallisuuteni ydin olisi niin suuri, että mahtuisin kokonaan asumaan siinä ja että kaikki se kuona, jota nykymaailmassa yhä syntyy karkeasta hyväksikäytöstä, ehtisi palaa pois.
Kulkutaudin onni kestää hetken eikä täytä kaikkia lupauksiaan: työtehosta on turha haaveilla, mutta eipä vaivaa apatia. On ideoita.
Pitäisikö leikkiä, että hytisen yhä flunssan kourissa, vaikka olo on jo hyvä ja NÄLKÄINEN, kun kevätaurinko valmistelee paistoksiaan. Nyt olisi nimittäin syntymässä juttua ja paljon, sellaista itseensä käpertymisestä nousevaa ja takaisin käpertyvää, mutta joitakuita kenties kiinnostavaa. Kiinnostaisiko?
*(Kouluikäisenä olin kyllä hyvin terve. Sairastin lähinnä lomilla, koska en halunnut jäädä pois tunneilta. Pienen maailmani järjestykseen kuului, että olin aina paikalla todistamassa, mitä koulussa opetetaan. Olisipa minulla nytkin tuollainen laiskanvirka. Pitäisisin itseni takuulla terveenä.)
Timo 17:40
