1.4.05
Kevät toi arkkarin
Kävin tänään Otaniemessä, pitkästä aikaa. Bussia odotellessani tutkailin valmisteilla olevaa Kampin keskusta. Kun kokonainen kortteli rakennetaan kerralla, mahdollisuuksia on paljon, ja jotain hienovireisellä tavalla jännittävää on kokonaishahmoon tällä kertaa saatu. Olen toiveikas.
Uusi ostoskeskus, vaikka onkin melkoinen möykky, näyttää kauniisti detaljoidulta:
sen perusteella, mitä lopputuloksesta on jo nähtävissä, julkisivun värit, materiaalit ja jäsentelyt ovat kohdallaan. Arkkitehtuurissa on tiettyä pehmeyttä ja romanttisuutta, kuten saattoi odottaakin: pääsuunnittelija on vanha proffamme Juhani Pallasmaa, hieno, tunteellinen mies.
Seisoin McDonald'sin edessä ja surkuttelin sitä. ettei Helsingin kirjastolautakunta
aikanaan kelpuuttanut Tennispalatsia pääkirjastoksi. Ei, uusi kirjasto piti rakentaa Pasilaan, ja Tennispalatsista väännettiin sittemmin raivostuttavan teennäinen museokompleksi-elokuvamultipleksi. Kampin keskukseen littyvän puiston laidalla se näyttää aika hölmöltä. Keskustakirjaston paikka olisi siinä, kaartuvan katon alla.
Kaupungin kehittäminen on tuskallinen ja turhauttava prosessi. Kontingentit omistus- ja valtasuhteet suppeine ja lyhytnäköisine intresseineen tuottavat väkivaltaisia ratkaisuja ja kömpelöitä kompromisseja. Tässä prosessissa kaikki positiiviset visiot menettävät uskottavuutensa. Ajatellaanpa vaikka Makkarataloa: jo toisen vuosikurssin arkkitehtiopiskelijat tietäisivät varsin hyvin, mitä siitä saisi, esimerkiksi keskustakirjaston tai musiikkitalon tai yksinkertaisesti nykyistä paljon valoisamman ja vehreämmän liikekorttelin, joka toimisi koko kaupungin porttina. Rampeista voisi kehkeytyä monumentaalinen jalankulkureitti.
Arkkitehtiosaston seinille ripustettuja harjoitustöitä mietiskeltyäni päätin ostaa lipun ensimmäisen vuosikurssin järjestämiin Kevätkiima-bileisiin, jotka järjestetään tänä iltana Kaapelitehtaalla.
Lopuksi muistinvarainen sitaatti arkkitehtiopiskelijoiden voitokkaasta Romeo ja Julia -fuksispeksistä vapulta -93 (sanat kai H. Leikolan):
Kevät toi, kevät toi insinöörin,
kevät toi, kevät toi insinöörin,
kevät toi kevät toi insinöörin
ja rannoille insinöörin.
Oi miksi minä insinööri oo-len,
on kassini ka-asvanut.
Niin monelta minä vongannut olen,
vaan ykskään ei antanut.
Esitys jäi minulta aikanaan näkemättä, koska meikäfuksi, joka ei ollut mukana speksiryhmässä, istui kirjastossa lueskelemassa onnellisena en-tietenkään-muista-mitä.
[Ramppilinkki lisätty 14.4.]
Timo 18:52
