Zettel 2
...rastapää festarirannekkeineen. Näin palasin kaupunkiin.
Otin tänään ensimmäistä kertaa kannettavan tietokoneen mukaan luennolle. Pröystäilyltähän se vaikuttaa, kun aiheena on Wittgensteinin filosofiakäsitys ja kaikilla muilla seminaarihuoneeseen ahtautuneilla on nöyrä paperilehtiö. Yhdellä on Moleskine. Niin minullakin, mutta se alkaa olla täynnä - olen ehtinyt käyttämään sitä luonnosvihkonakin. Tietokone ei taida olla ainut hankkimistani hyödykkeistä, joka on jäänyt vajaakäyttöön kainostelun vuoksi.
Muistan, kuinka kerran vaihdoin muutaman sähköpostiviestin nuoren naisen kanssa, joka oli sosiaalialan opiskelijana hävennyt kuollakseen vuokra-asuntonsa ullanlinnalaisosoitetta. Surullista oikeastaan.
Mietin, mietin miten kone mahtaisi ohjata aivotoimintaani luennon aikana. Jospa kaikki näyttää liian valmiilta - niinhän usein sanotaan - ja jos vieressä oleva näkee tekstini, hän saattaa erehtyä pitämään tekstiä painokelpoisuudessaan arvovaltaisempana kuin yksilöllistä käsialaa. Pystyssä olevasta näytöstä teksti sitä paitsi näkyy kauemmaksi kuin pöydältä.
Toinenkin sylimikroilija saapuu paikalle. Sillä on pienempi. Huomaan, että näytön himmentäminen olisi fiksua. Väritoistolla ei nyt ole väliä, ja akunkin täytyisi kestää.
Näin selkeitä ja järjestyneitä muistiinpanoja en ole koskaan kirjoittanutkaan.
Omat luennon aiheeseen suoraan liittymättömät ajatukseni, joilla leikittelen aina, kirjaan erilliseen tiedostoon. Hetken epäilen mieleni kangistuneen, kun en keksi mitään kysyttävää.
Pian kysyttävää on liikaakin.
Tietokonemuistiinpanoissa on se mainio puoli, että niitä on luontevaa ja kätevää muokata myöhemmin. Paperimuistiinpanot jäävät dokumenteiksi, luennon monumenteiksi, enkä ole oppinut edes arkistoimaan niitä. eipä ihme, että opintoni ovat kesken.
Ainakaan en hairahdu piirtelemään luentovihkoon ukonpäitä. Ehkä haluan muistuttaa itselleni, että tätä kaikkea käydään päiden sisällä. Päät ovat hämmentävästi eri näköisiä, kuten käsialatkin. Ihmettelen taas, miten joku kirjoittaa tällaisesta asiasta tuollaisinkin kirjaimin. Pitäisipä harrastaa leikkimielisiä tutkimuksia käänteisen grafologian alalla ja kokeilla, miten käsialan perusmuuttujien variointi vaikuttaa aivotoimintoihini kirjoittamistilanteessa.
Yleensä muistan juuri luennolla tai vastaavassa tilaisuudessa osaavani ja haluavani piirtää. Kun taas vaaditaan visuaalista ilmaisua, haluankin turvautua sanoihin.
Opiskelumotivaationi muuten kasvaa hurjasti, kun voin yhdistää luennoilla istumisen blogg... vapaaseen kansalaisjournalismiin.
Timo 17:31
