20.5.05
Perusfriikki paljastuu
Käsittämätöntä, että sanatkin ovat kateissa. Ei niiden pitäisi olla. Tarvitsisin niitä juuri nyt, kun tunnen liikkuvani hulluuden rajamailla - vai tunnenko näin siksi, että sanat ovat kateissa, vai siksi, että haluaisin liikkua jossain muualla, jossain missä osaisin ja pätisin niin kuin ylioppilaan kuuluu? En vieläkään oikein tule toimeen sen tosiasian kanssa, etteivät tekstini tahdokaan olla asiatekstiä. Sietämätön yllätys.
En ole vieläkään rehellinen itselleni. Olisi pakko olla. Kirjoittajana tuota integriteettiä voisi pitää jopa hyveenä. Siksi yritän. Mutta ajattelu menee ilmehtimiseksi. Ilmaan.
Musiikkia on mukava kuunnella, mutta se tuottaa enimmäkseen irrallisia ja jäsentymättömiä vaikutelmia ja toiveita. Ei tiukkaa asiaa.
Avartuessaan huomaa hulluutensa tavanomaisuuden. Tekisi mieli kieltäytyä monesta [moisesta] myrkystä.
Kuuntelemani nettiradiokanava soitti Mekanik Destruktiw Kommandoh:n. Kokonaan. Ja minä kobaïantaidoton menin välillä kauppaan, jossa ei ollut vessapaperia. Nyt soi Stan Getz, What is this thing called love.
Timo 23:25
