17.6.05
Itä opettaa
Railakkaat slaagerit raikuivat Focuksessa, kun Arkkitehtitoimisto Kertalaaki reissasi Porvooseen suunnittelemaan vanhan sillan räjäyttämistä. Myös kaupungintaloon panostamista suositeltiin.
Timbaalin herkkujen äärellä me muistelimmme aiempia ekskursioitamme: Turkuun, Imatralle... Pohdimme, miten historian kulku olisi muuttunut, jos Hitlerin Junkers olisi törmännyt Kaukopään tehtaan piippuun vuonna 1942. Väinö Vähäkallion suunnittelema uljas tiilirakennus purettiin äskettäin. Tätä ei varmaan olisi päässyt tapahtumaan, jos kaukomatkan pää olisi kaikkien huulilla.
Seuraavaksi etapiksi asetimme kesän 1999 kiertueeltamme tutun Oulun Toppilansaaren, jossa syksymmällä järjestetään asuntomessut. Siellä arkkitehdit voivat kerrankin hengittää vapaasti, kun pakokaasuahdettu valmistalotuotanto loistaa poissaolollaan. Tulemme siis näkemään pelkästään ammattisuunnittelijoiden tunnetusti kalliita, epäkäytännöllisiä ja rumia päähänpistoja. Mietin mahtaako keskiverto messukävijä joutua samanlaisen tyrmistyksen valtaan kuin lapsi lelukaupassa, josta puuttuvat Barbie-nuket, Star Wars -hahmot ja vastaavat. Legothan me arkkitehdit hyväksymme kyllä.
Paljon riittää yksityishenkilöillä rahaa rakentamiseen. Se näkyi parhaiten Sipoossa. Eikä suomalainen perhe ole onnellinen ilman äitykän 30-neliöistä kodinhoitohuonetta, johon kultainen noutaja tuodaan kuraeteisen kautta, ja isukin yli 50-neliöistä autotallia, joka on kotoisan lämmin ja tuulettuu täydellisesti monta kertaa päivässä. Kaikki tämä saavutetaan eliminoimalla käytävät ja muut hukkaneliöt.
Arkkitehtuurista enemmän kokemusta saaneet kollegani totesivat, että allekirjoittaneen kannattaa ennemmin harrastaa sitä kuin opiskella tai tehdä työkseen. Vaikka tykkään leikkiä vapaata kansalaisyhteiskuntaa enkä välittäisi kokea ansaitsevani kaikkea tarjolla olevaa kyräilyä ja nihkeyttä, tarvitsisin kuitenkin minäkin jonkin porvarillisen ammatin ja pian.
Timo 14:24
