29.7.05
Toistoa ylempää ja alempaa
Ylemmyydentunto ja alemmuudentunto ovat yksi ja sama, mutta ei vain sillä tavalla kuin ehkä kuvittelette, ei vain niin, että alemmuudellä peitellään ylemmyyttä ja päinvastoin. Niin ylemmyys kuin alemmuuskin nousevat vieraudesta, etäisyydestä, jonka kömpelöt sosiaaliset viettimme värittävät statussävyillä. Jostain syystä on helpompi kuvitellä olevansa ylempänä tai alempana kuin etäällä. Tai kenties juuri ylemmyyden- ja alemmuudentunnot ylläpitävät ulkopuolisuutta. Nitä tarvitaan etäisyyden säätelyyn ja toinen toisensa kompensointiin. Käytössä on yksi vipu, se liikkuu ylös ja alas. Sillä pitää pärjätä.
Jos tarkoitus on kunnioittaa toisten tekemisiä ja ottaa niistä opiksi, mitä tekemistä tällä on alemmuuden kanssa? Etäällä olevien välillä on muutakin kuin huonommuus tai paremmuus, ja juuri tämä muu pitäisi tietää. Onkohan syytä huoleen kun niinkin huono vitsi kuin "metodinen alemmuudentunto" onnistuu infektoimaan memeettisesti? Se on sen lajin dysfemismi, jonka ikävät sivumerkitykset eivät ole mikään ratkaisu vaan ongelma itse, se myrkky, jota ilman tätäkään vastamyrkkyä ei tarvittaisi.
Henkilö erottuu pursutessaan ulkopuolisuuden dialektiikkaa, sitä, jossa tie ylös ja alas on yksi ja sama kuin Herakleitoolla. Reitti mutkittelee sulautumisen Skyllan ja syrjäytymisen Kharybdiin välissä. Siinä salmessa likoaa lihakin toisin kuin keskinkertaisuuden ja järkevyyden maailmassa. Turha sitä on kiistää. Panu ainakaan ei kiistä: Ei, hän hekumoi avoimesti niin ylemmyydellään kuin alemmuudellaankin, antaa niiden huutaa taivaisiin ja kaikua sieltä takaisin. Siinä on jotain liian tietoista: Panu tietää, että loukattu itsetunto on kirjoittajan tärkein voimavara, ja hänellä on keinot ottaa siitä kaikki irti. Loukattu itsetunto, se juuri pitää ihmisen etäällä, alhaalla, ylhäällä, pakottaa etsintämatkalle...
Minut se pakottaa pois ruudun äärestä.
Timo 12:25
