24.8.05
Miettimään jäämisestä
Nyt kerron teille eräästä tyhmyyden lajista ja vielä tyhmästi, sillä puhun omasta tyhmyydestäni. Syyllistyn tähän jatkuvasti, tähän kaikkeen. Heti kohta kun olen aloittanut kirjoittamisen, Laura kysyy, jos sattuu olemaan paikalla, mitä oikein mietin. Olen taas jäänyt miettimään, kesken kaiken, kesken kappaleen, lauseen, ehkä sanan. Tyhmältähän se näyttää ja tyhmää se kai onkin, että jää miettimään, sekunneiksi, minuuteiksi, tunneiksi, päiviksi, vuosiksi.
Mitä oikein teen jäädessäni miettimään? Yritän artikuloida edes osan niistä mielen pohjalla häilähtelevistä näkökohdista, jotka itselleni ovat juuri ja juuri ilmaistavuuden rajoilla. Yritän eläytyä eläviin kokonaisuuksiin, jotka laajuutensa vuoksi uhkaavat koko ajan vuotaa työmuistini yli. Yritän kuunnella toisia osapuolia, niitä, joiden edustajat olen vuosien saatossa ehtinyt sisäistää. Yritän päätyä oikeudenmukaiseen tuomioon. Kun olen tässä tilassa, minua ei pidä keskeyttää. Valitettavasti en ole oppinut olemaan keskeyttämättä ja häiritsemättä itse itseäni.
Henkilö, joka tietää hallitsevansa aiheensa, voi pitäytyä spontaanisti mieleen tuleviin seikkoihin. Hänen ei tarvitse jäädä miettimään. Henkilö, joka on riittävän älykäs, hahmottaa koko tilanteen silmänräpäyksessä riittävän hyvin. Hänen ei tarvitse jäädä miettimään. Henkilön, joka katsoo tietävänsä, miksi tekee sen sen mitä tekee, ei tarvitse jäädä miettimään. Minun tarvitsee.
Toiset matkustavat maailmalla; minä jään miettimään. Toiset tutkivat; minä jään miettimään mitä, miksi ja miten toiset tutkivat. Toiset hankkivat ammatin. Minä jään miettimään ammatteja ja huomaan, etten ymmärrä niistä ja niiden suhteista juuri mitään. Siksi jään miettimään. Tarvitsisin työpaikan, jossa voisin vain jäädä miettimään ja jossa toiset ihmiset eivät loukkaisi mietteliästä mieltäni harkitsemattomilla päätöksillään. Tahtoisin olla varma siitä, että minulla on aikaa miettiä vaikka lopun ikäni, jos tarvis tulee. Ja se tulee - se tulee hyvin äkkiä. Ensimmäinen viaton kysymys paljastaa, miten vähän miettimisaikaa yhteiskunta tarjoaa jäsenilleen. Kaikilla aloilla, myös filosofiaksi nimitetyllä, on loputtomasti kysymyksiä, joilla ainakaan minun ei kannata vaivata päätään. Ja minusta juuri nämä kysymykset ovat kaikkein kiintoisimpia. Valitettavasti. Ja valitettavasti haluni sopeutua ja olla järkevä on liian suuri, jotta uskaltaisin koskaan miettiä mitään loppuun asti.
Timo 15:20
