20.8.05
Täysikuu
Painan silmääni kevyesti korjatakseni kiusallisen hajataiton, joka luo kuun yläpuolelle haamukuun kuin liekin. Se on kirkas, se on kaukana, tuijotan sitä pupillit suurina. Kuu paljastaa, etteivät silmäni ole entisensä, vaikka näen yhä varsin tarkasti.
Loppukesän yöt ovat jännittäviä. Pihaan ajavat autot kuin oudoissa aikeissa.
Entä päivät sitten? Neitoperhoset. Metiset kukat. Silmien siristelylle ei ole loppua.
Olen verkkohiljaisuuteni aikana harrastanut vaatimatonta matkustelua ja suunnittelua sekä kärsinyt hieman allergia- ja masennusoireista. Tänä aikana vähimmätkin kirjoittamisaikeet ovat saattaneet tuntua epärealistisilta. Fragmentteihin tyytyminen vaatii jo aimo tarmoannoksen. Ylpeys omasta naiiviudesta on jonkinlainen ennakkoehto. Jos sitä ei pysty ylläpitämään, paras unohtaa koko juttu - ja kuitenkin, kyllä minä jatkuvasti ajatuksissani kirjoittelen yhtä sun toista.
Timo 13:07
