21.10.05
Perjantai-ilta. Nuoriso marssii kadulla. Niin teen minäkin mutta nopeammin. Kermanvalkeilla kengillä. Onneton narkki lyöttäytyy rinnalle ja aloittaa kerjuunsa kovin epämääräisesti ja hämärästi: olemme tavanneet siellä ja siellä ja niin edelleen. Seuraavaksi miesparka yrittää todistella, ettei ole poliisi, mitä en epäile. Ilmeisesti hän luulee minua huumekauppiaaksi. Onko minulla kaksoisolento alamaailmassa? Onko katu-uskottavuuteni karannut hallinnasta? Pitäisikö vaihtaa tyyliä?
Näytän silti yhä kiltiltä, paitsi ehkä [kun] valo tulee ylhäältä ja päässäni on kireä pipo. Olen pummien lemmikki. Minulta kysytään aina ensiksi, enkä usein tiedä mitä vastata.
Runoilija ehdottaa, että ryhtyisin myymään kysyjille minigrip-pusseissa sokeria ja teelehtiä. Pientä jännitystä elämään. Älkää kokeilko kotona.
Timo 23:54
