aikani

 

timo.salo@gmail.com

Blogilista

jne.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Weblog Commenting by HaloScan.com

2.10.05

 

Pahoitteluun päättyi tääkin

Näillä näkymin en onnistu pitämään lupaustani enkä saamaan Aikaan kymmentä säädyllistä merkintää ennen vuorokauden vaihtumista. Jätin Ajan heilauttautuakseni halki kaupungin Lauran luokse. Ihmissuhde voitti pakkomielteen - eläköön!

Tarkoitukseni oli saada valmiiksi ainakin bloggaamista ja auktoriteettia käsittelevä pienoisessee. Valitettavasti omiin muutaman päivän takaisiin mielipiteisiin eläytyminen tuottaa minulle tiettyjä hankaluuksia - ikään kuin ne olisi esittänyt joku toinen. Toisaalta toisten mielipiteisiin on melkein helpompi eläytyä - minä olen kuitenkin minä ja identiteettini on varsin vakaa ja vakava, niin, että en ole erityisen valmis näyttelemään mitään, mitä olen aiemmin spontaanisti edustanut. Se merkitsisi ikään kuin katkosta jollain syvemmällä tasolla. (Edellistä merkintää voi pitää jonkinlaisena poikkeuksena: se on kirjoitettu spontaanien muistiinpanojen pohjalta ja sinä on ilmeisiä parodisia piirteitä, jotka eivät kohdistu pelkästään minuun itseeni. Onnistuin siinä toteuttamaan keskeiset aikeeni varsin lyhyessä ja tiiviissä muodossa; eräiden keskeneräisten pohdintojen tilanne on aivan toinen.) Tuo kokemus jatkuvuudesta "syvemmällä tasolla" lienee tulkittavissa "selväksi" INFP-piirteeksi. Olin muuten nuorempana nettitesteissä aina INTP ja koin tuon tyyppikuvauksen varsin läheiseksi, mutta kun olen ehtinyt oppia lisää sosiaalisia taitoja, toteuttaa osaltani psykomyyttiä ja lyödä ajattelemattomastikin laimin analyyttisia kykyjäni, F on saanut vaakakupissa ehkä ratkaisevan lisämassan - mikä näyttäisi olevan ristiriidassa eräiden vähintäänkin kiistanalaisten säilymislakien tai ainakin niiden pohjalta muodostamani minäteorian kanssa, mutta tästä lisää myöhemmin...


Comments: Lähetä kommentti