13.10.05
Toisinto
Kaikkihan se on jotain,
hän virkkasi.
Se on armoa, mikä ei muutoin käy. Intiaanikesä jatkuu
ehkä
Hullujen Päivien loppuun.
Joskaan häntä ei oikeasti ole
ja minä istun kiven sisällä ja
piru minussa kadehtii
mahdollisuutta
siirtyä maalle, parantua astmasta ja köyhtyä vakaasti
kaikessa rauhassa
niin hitaasti kuin suinkin.
Kun synnyin, New Yorkissa avattiin kuuluisa liikekortteli.
Kaikessa pahassa on jotain hyvääkin, sanoin lapsena suu täynnä polttavaa teologiaa[, että Jumala voi kääntää sen hyväksi, en muista].
Kahvipussit leikattiin linnunpelotteiksi. Vyyhdinpuut pitelivät matonkuteita. Minä katsoin ovelta kohti ikkunaa ja tätini kumartui ikkunasta oikealle ja oli, oli oikeasti
[ja muisti]
juuri sen korttelin loppuun asti.
Miten muistaisi muistajansa?
[Lisäyksiä 15.42, 21.06]
Timo 12:29
