3.10.05
Turhautuneisuus ja kauna
Yhtäkkiä tajusin, mistä äskeinen ikävystymiseni johtuu: liikaa kofeiinia! Se tekee motivaatiojärjestelmästäni täysin tönkön, erityisesti jos lisäksi tingin yöunesta jotain muka suorittaakseni. Nuorempana yritin useaan otteeseen työskennellä vuorokauden ympäri, ja tulokset olivat kerta kerralta säälittävämpiä. Ympäristö antoi huonoja vaikutteita: arkkitehtiopiskelijat suhtautuvat harjoitustöihin kuin ne olisivat jokin extreme-laji, ja piirustussaleissa valvotuista öistä ollaan ylpeitä. Tuo opintojen työntäyteisyys, jota Näkymätön tyttökin kauhisteli, kertoo ennen kaikkea opetuksen tehottomuudesta, joka on pitkälti tarkoituksellista: taideaineiden opetuksessa on ilmaisesti ilmeisesti aina ja kaikkialla aivopesumaisia piirteitä; mahdollisesti kirjoittajakouluissa saatetaan poiketa tästä kaavasta.
Omalla kohdallani mainittu tehottomuus muuttui jo surkuhupaisaksi: paitsi että annoin motivaationi kadota masokistisen väkisinyrittämisen seurauksena, olin muutoinkin erinomaisen hankalalla tavalla "erilainen oppija": en ole erityisen käytännöllisesti suuntautunut, ja olen tästä aina ollut hieman ylpeäkin; niinpä uskallan röyhkeästi väittää, että arkkitehtimaailmassa olisi käyttöä myös kaltaiselleni, jos opetus olisi ja eritellymmin erilaisia älyllisiä haasteita tarjoavaa eikä alkeiden yksinkertaisuutta peiteltäisi hämäävillä initiaatioriiteillä ja poseerauksilla. Olin nuorena valmis omaksumaan loputtomasti käsitteellisiä työkaluja, mutta sen sijaan jouduin yrittämään tekemällä oppimista, eikä siitä mitään tullut: utelias ja kultivoimaton mieleni ei vielä tuossa vaiheessa ollut valmis konsistentteihin tekoihin; ja tietenkin olin liian ylpeä jäljittelemään toisia asioissa, joihin en tuntenut voivani muodostaa henkilökohtaista suhdetta omista lähtökohdistani. En voinut kokea tyydyttäviä oivaltamisen kokemuksia, sillä minulla ei ollut viitekehystä, ei tarinaa tai teoriaa, johon olisin voinut sijoittaa sen, mitä kunakin päivänä koulussa opin. Oli vain problemaattisia ja irrelevantteja metanäkökulmia. Itse asia karkasi minulta yhä kauemmaksi. Olin ulkopuolinen.
Aivoissani on edelleen trauma-arvet tämän elämänvaiheen jäljiltä. Ne ovat myötävaikuttaneet laiskuuteen ja sekavuuteeni. Elinvoimani osoittaa kuitenkin vähittäisiä palailun merkkejä, ja mieleni tekee takaisin a-osastolle - näyttämään niille. Mutta jotta motiivini olisivat varmasti hyvässä järjestyksessa kun aloitan, minun on kirjoitettava, kirjoitettava ja kirjoitettava, alistettava narsistiset fantasiani mahdollisimman laaja-alaiselle kritiikille, kirjoitettava, kirjoitettava ja kirjoitettava. Anteeksi, jos toistan itseäni.
Timo 22:30
