6.1.06
Oman luvan viipyessä
"Äiti, mitä minä tekisin?" Niin minä muistan kysyneeni. Tai muistan kerrottavan, että kysyin. Onhan se hellyttävä muistolause, tyypillinen tietylle iälle, josta on yli neljännesvuosisata. En muista, mitä äiti saattoi vastata, mutta minusta kasvoi äkkiä kärsivällinen: en ole pahemmin ehtinyt kysyä enkä tehdä. Olen joskus ihmetellyt, mistä on kyse. Opin kai kyselemään itseltäni, loputtomasti.
Entä sitten? Nähdessäni toisten valokuvia alan taas surra: melankolikon kilahdus, aina sama vakionotkahdus, sukimaton puhdastunnepuhdas, ohut hapara rumahko mustavaharojahdus. Odottakaa niin kokoan itseni näistä sanoista.
Muistan kellon. Sen alle jää luvan pyytäjä, ei kiellon. [15.1.] Luvan pyytäjä jää sen alle, ei kiellon. [Kiitos Veloenalle korjausehdotuksesta. Ambivalentit lauseet ovat haastavia kirjoitettavia.]
Timo 13:23
