4.2.06
Pikaskissi henkisestä murteesta
(Pakkasilman kauneutta ei voi väheksyä, vaan eiköhän kirjoittaminenkin tee hyvää ellei parempaa.)
Se, mikä sielurukan näyttäisi liittävän vahvimmin paikkaan, on henkinen murre eli paikallinen huumori. Juuri tätä usein inhotaan perifeerisyytenä toisen periferian näkökulmasta. Jos puheen tyyli vaihtuu maiseman myötä, kyse on henkisen murteen vaikutuksesta.
Henkisen (tai pitäisi kai sanoa retorisen) murteen (tai slangin) tyypillinen efekti näyttäisi olevan se, että sitä käyttävä puhuja tai kirjoittaja vaikuttaa ironikolta tai leikinlaskijalta silloinkin, kun tämän järkevästi oletettava intentio on sanoa jotain vakavissaan, yleiskielisesti ja -mielisesti. Pääkaupunkiseudun (ajatelkaapa vain Gösta Sundqvistia), Savon ja Tampereen retorisista ruumiinnesteistä minulla on jonkinlainen käsitys. Mitvitin taiturimaisissa sanankäänteissä lienee jäänteitä useammasta kuin yhdestä.
Olen hieman jäävi sanomaan, mutta eteläpohjalaisten laita näyttäisi olevan osin toisinpäin: laukoipa pohjalainen mitä vain, niin vaikutelmaksi jää, että puhujan perimmäinen intentio olisi veretseisauttava moraalisaarna.
Mentaliteetit ovat aina vaikea aihe. Turun murre on arvoitus.
Timo 15:48
