2.3.06
Ympyröinnistä
Kun minulta kysytään, mitä odotan elämältäni, kiemurtelen aina hetken verran, mutta olen oppinut muistuttamaan itselleni, että haluan ymmärtää. Niinpä vastaan etsiväni ymmärrystä. Toissa iltana terävä nuori naishenkilö esitti aivan loistavan vastakysymyksen: enkö sitten haluaisi tutustua mahdollisimman moniin kiinnostaviin ihmisiin? Niinhän minä haluankin, olen halunnut pitkään, mutta jotenkin tämän asian tunnustaminen on ollut vaikeaa; sellainen ei nimittäin sovi sellaiseen käsitykseen solidista ja solitaarista miehisestä identiteetistä, jonka omaksuin jo lapsena, samalla kun opin viihtymään yksin ja hakemaan abstraktioista turvaa.
Nuo abstraktiot olen aina halunnut jakaa henkilökohtaisesti toisten kanssa. Tämä on tuottanut tragikoomisia tilanteita ja mahdollistanut viihtymiseni monien hyljeksittyjen ja eksentristen ihmisten seurassa. Tuota kautta olen oppinut tuntemaan myös solidaarisuuden.
Jos siis sanon jotain pikemmin kuin en mitään, teen sen pitääkseni yhteyttä mielenkiintoisiin ihmisiin. Muutoin korkeintaan yliviivailisin Wittgensteinin kirjoittamia lauseita.
Ihmisluontoa, kieltä, toimintaa, tiedettä tms. koskevan teorian tai abstraktin mallin täytyisi täyttää kaksi vähimmäisvaatimusta:
A. Teorian tulisi päteä itseensä täydellisesti.
B. Itseään toteuttavan ennustuksen mahdollisuus olisi voitava eliminoida teorian pätevyyttä arvioitaessa - tietysti täydellisesti.
Ei ihme, että filosofia ja ihmistieteet ovat niin vaikeita. Ja itsetuntemus mahdoton, ainakin perfektionistille.
Timo 12:34
