Suuri 1995-retrospektiivi
Palaan tällä kertaa taaksepäin kesään 1995. Silloin kirjoitin näemmä varsin hyvin: toiveikkaasti, irtonaisesti ja itsetietoisesti. Kirjainten lisäksi piirtelin tietysti ihmisiä, mutta myös hämähäkkejä, jotka olivat ainoat seuralaiseni yhdessä Teekkarikylän rauhallisimmista asuntolabokseista: solumme yhteistiloja ei käyttänyt juuri kukaan, kaikki huoneet olivat samalla puolella käytävää ja jokaisella asukilla oli oma kylpyhuone ja jääkaappi. Asuin samassa kopperossa vielä kolme vuotta.
Fuksivuoteni -92-93, ennen varusmiespalvelusta, majailin kahden hengen huoneen, keittiön ja kylpyhuoneen käsittävässä "solussa" (soluista tosiaan puhuttiin), mutta ainakin koko kevätlukukauden sain olla huoneistossa aivan yksin, liki ilmaiseksi, merinäköalastani ylpeänä. Olin noihin aikoihin eristäytyväinen, joten järjestely tuntui mitä mainioimmalta, vaan kunpa joku olisi estänyt ymmärtämätöntä nuortamiestä sortumasta moiseen yhteensä viiden vuoden Otaniemi-isolaatioon!
Opintojeni alkuvaiheen muistiinpanoista minulla ei ole selkeää käsitystä (armeijassa on muistaakseni pitänyt minkäänlaista päiväkirjaa), mutta kesäkuussa 1995 käyttöön ottamassani paksussa mustassa kirjassa viitataan heti alussa mustaan vihkoon, jota en ole löytänyt mistään. Siivoaisin ja järjestäisin heti paikalla kaiken nykyisessä asunnossani, jos vain voisin olettaa, että vihko on täällä jossain.
Jo saman vuoden syksyllä sanoihin ilmestyy latistavaa kitkeryyttä, epätoivoakin, ja kevään 1996 merkinnät ovat jo liki täysin elottomia, itseensä käpertyneitä selittelyitä: ainoat viehättävät huomiot näyttävät liittyvän komeetta Hyakutakeen, ja niihin saatan palata myöhemmin. En liioitelle hirveästi, jos totean, että tuolloin, vuonna 1995, alkoi kohdallani kymmenen vuoden korpivaellus, joka on päättynyt vasta aivan äsken.
[Useista lauseista puuttuu piste. Olkoot niin tässäkin:]
25.6.
Musta vihko on viimein täynnä. Jos olisin lukenut enemmän, olisin löytänyt omat ajatukseni kirjoista paremmin muotoiltuina, enkä olisi kirjoittanut niitä (ehkä jotain muuta)
26. 6.
Outoa, että ongelma usein saattaakin olla juuri siinä, että jätän ongelman artikuloimatta, vaikenen siitä itsestään.
Joka ryhtyy johonkin, voi sallia itselleen heikkouden monessa muussa.
27. 6.
Skeptikko sanoo: epäröin totuuden vuoksi, olisin väärässä, jos en epäröisi.
Olisinpa osannut sanoa noin - naurettava kateuden muoto.
28. 6. On nämä kyynisyyden, häpeän, väistelyn attraktorit
30. 6. Rakastuminen antaa hyvän tekosyyn turhille kuvioille.
1. 7. Ehkä neuroottinen, mutta tiedän, milloin tiedän jotain.
2. 7.
Toimin niin, että voin katua jatkuvasti: pientä järjettömyyttä, epäröintiä jatkuvasti.
(käsitteellinen) herkkyys, tarkkanäköisyys - tässä voivat järki ja tunne kohdata
Kun tie nousee pystyyn, ei ole muuta tietä kuin ylöspäin
[Tämä sutkaus on varmaan keksitty monesti. Minä keksin se tuolloin, ja olen siitä edelleen ylpeä!]
4. 7.
Haluan puolustaa puhdasta formaalisuutta, vaikka se ei ole ihmistä varten...
...ja vaikka vain pikkusielut taistelevat tyhmyyttä vastaan.
...mutta jostain on aloitettava.
Omat haihattelunsa on hyväksyttävä, muuten ne jäävät haihatteluksi.
Uudet näkökulmat lisäävät ajattelun vapautta; ajattelun vapaus tuottaa uusia
näkökulmia.
9.7
Ei siksi, että luonto puhuisi minulle tai vaikenisi, vaan koska sillä ei ole mitään asiaa.
vaan mikä lintu sanoo jotakuinkin ti-pröl-pröl-pröl-tsirivit-tsirivit?
11. 7.
Käsitetaide ei ole vaikeaa, kun se käsittelee taidetta. Mitä tämä kertoo taiteesta?
21. 7.
On oikein ja kohtuullista, että huonoudestakin voidaan maksaa hyvin
27. 7. Ajan nopeus on minun hitauttani.
28. 7.
Järki on toden totta käsite, jonka määritelmää saa hakea. Se on jälkiviisas käsite.
29. 7.
Tekijäihmiset ahdistavat minua - ja kaksi asiaa aikuisuudessa: aika ja raha.
Abstrakti ajattelu ja voimakas todellisuuskokemus yhtä aikaa?
Rakennus voi olla vain yksi kerrallaan.
1. 8.
Häpeä: pohjoiseurooppalainen kieli, jota en tunnistanut.
3. 8.
Kulttuurivaikuttaja antaa vaikutelmilleen lainvoiman.
Väistelyn taito eli ajatuskenttä, jota käsitteemme eivät vielä ymmärrä.
13. 8.
Voiko arkkitehtuurin löytää itsestään? - kuin löydän ihmiskasvot? ei kai.
15. 8.
Miten voitetaan naivius siten, ettei lapsi mene pesuveden mukana
20. 8.
Näen heikkoutta ja epämääräisyyttä (mieleeni muistui "säälin vuosi")
- aina joko itsessä tai toisissa
- ja aina kun näkökulma ei ole annettu - siis elävässä elämässä aina.
Mikä onkaan parempi kuva inhimillisyydestä kuin se, että voimme loputtomasti nähdä ihmiskasvoissa yksilöllisyyttä ja vivahteita.
Minua huimaa nimenomaan yksilöllisyys, kvaliteettien loputtomuus siinä.
Toisaalta sanotaan, että naiset tunnistavat ilmeitä paremmin kuin miehet.
21. 8. Alhaalla
kun voisin nousta
vajoan
kun voisin ehetä
hajoan
23. 8.
runous joka heijastaa
otsarypyt
jossa kaikuvat kirskuvat
hampaat
olkoot kuvana riittämättömien
katkeruudelle
tämänhän pitäisi olla älyllistä - kautta
kunniani
Sanoillani tuntuu olevan omat mielipiteensä minusta.
Muiden seurassa alennun toisten tasolle
Omassa seurassani alennun itseni tasolle
29. 8.
Hämähäkit kutovat verkkojaan ja minun on pakko sotkeutua ajatuksiini
3. 9. Keskinkertaisuuden keskinkertainen kielikuva leijuu ylläni.
27. 9.
Filosofi on se joka voi liittää työnsä mielekkyyden kysymisen osaksi työtään.
6. 10.
En ehkä ole rakentaja
- nakertaja
14. 10.
Kiusallista nyhtää pieniä siipiä, joita kasvaa sinne tänne.
19. 10.
Yksittäisiä ihmisiä yksittäisissä tilanteissa yksittäisistä syistä. Tämä on elämän ja kirjallisuuden omin viesti.
20. 10.
Olen varovaisesti taipuvainen uskomaan problematisoinnin loputtomuuteen.
29. 10.
Ne hauskat värikuviot, joita syntyy silmiä siristäessä auringonsäteiden osuessa ripsiin.
26. 11.
Älyn polut eivät anna vapautta, niilläkin me kuljemme kyvyn, jota nimitämme älykkyydeksi, varassa.
[Tärkeintä älyssä onkin se, mikä riippuu meistä, eli käyttö.]
2. 11.
Aforismeihin sortuu kirjoittelija, joka ei pysty pidättelemään heurekaa(nsa)
Humala selvinpäin (kuten eilen) on hyvä, vaikka tuntuu kiusalliselta velttoilulta.
5. 12.
Nuorta kadehditaan, vanhaa arvostetaan.
6. 12.
On olemassa sisäinen elämä ja sisäkkäinen elämä. Minä olen joskus valinneeksi jälkimmäisen. [sic]
taideopetuksen ongelma: mehän aina jo olemme tehneet epäsuotuisia valintoja.
15. 12.
minä vain houkistun
Kiivetä "diskurssin" tasolle jäädä sinne puuhun heiluttelemaan jalkojaan.
18. 12.
Joulun tunnelmassa on omat sääntönsä. Esim. pastellivärein tehty joulutunnelma näyttää väärennökseltä, ja Matissen maalauksia ei voi katsella jouluna.
19. 12.
Efemeridit
tavoittamaton kuva,
tulkitsematon päiväkirjamerkintä
Satunnaisuus, se, että ajattelen nyt näin.
Minua liikuttaa se, mikä on pysyvää ja se, mikä on sattuman siittämää.
Se, mikä tuodaan julki, kuulutetaan turuilla, ketä se liikuttaisi?
(Pätee tähänkin, eikö totta.)
Näinä talvi-iltoina aukean yllättäen, Jos en menisi heti nukkumaan, siirtyisin ehkä jonnekin poeettiseen.
Joulun lapsi, pimeän piruparka.
Kun pidät jarrukahvasta kiinni, voit tehdä huonoa runoutta vaikuttaamatta tyhmältä, usko pois.
roihuava taakka
19. 12.
Kunnes viisaus voittaa vilpittömyyden
26. 12
Jos minä olen suku, on tämän kirjoittanut sen musta lammas ja perinnön turmelija.
Tikapuita pystyssä sinne tänne
filosofeja ylös ja alas
se-mistä-ei-voi-puhua ilmestyy
lapset syömään
Isäni on matematiikka,
hän sanoi
yritti koota itsensä
epäihmisen osista
- noin viatonta
on hybris ja
pyhän häpäisy
27. 12.
Halajan tietoa tilkitäkseni rinnastusteni raot
28. 12
Esteettinen ei tunne "pointteja".
Arkkitehtoninen teos on parhaimmillaan nykyisin "täydellinen huijaus", jonka luo viime kädessä tapa, jolla kuvaa siitä pönkitetään.
Tärkeys:
On varottava ottamasta itselleen taakkoja turhamaisuudesta
Rakennus pukeutuu turhuuteen, uutena, juhlittuna
Useammat ihmiset ovat kiinnostuneita arkkitehtina toimimisesta kuin arkkitehtuurista.
[Lyöntivirhe "arkitehtuurista" korj. klo 7.32, samalla lisätty lauseet "Tärkeys: On..." ja "Rakennus pukeutuu..."]
Paljon on tarpeen, mutta vähän merkittävää ja siihenkin maailma hukkuu.
"Säläkirjoitusta"
"Tunneviritteisiä assosiaatioita"
1995, otteita muistikirjasta.
Timo 00:14
