12.5.06
Ei karussaoloa
Lauri poika metsäss' häärii, katselevi naisten säärii.
Tämä riitasointuinen fanfaari toimikoon johdatuksena kevääseen ja sen julkean monisärmäiseen estetiikkaan. Koulupoikien väännelmä Kiven säkeistä osoittaa täsmällisesti juuri sen, mitä metsässä ei ole, vaikka se on loputtomasti täynnä vääriä puita ja muita inhimillistyviä muotoja, tuoksuja, värejä ja ääniä, sellaisiakin kuin nasaalilla aksentillaan tuttavallisia jutusteleva laulurastas ja se jokin, joka esitti rytmisesti ja melodisesti hienostuneen, retoriselta sävyltään hieman katkeran parisäkeen. Metsässä on kaikki, mitä aistivainen ihminen tarvitsee fetissikokoelmiensa ja muistiteattereittensa rakentamiseen. Vain lajitoverit puuttuvat. Niinpä vääriä puita kontemploiva Lauri näyttäytyy koomisesti estyneenä askeetti-esteettinä, jonka epämääräisiin haikailuihin pojankoltiaiset tietävät ehdottaa yksinkertaisempaa ratkaisua. Sääret ovat sen lajin fetissi, jonka muutkin tunnistavat ja joka johdattaa tonkijan huomion reippaasti ylös nummesta, ulos esipuberteettisesta sisäänpäinkääntyneisyydestä ja kohti aikuisten toteuttamaa seksuaalisuutta.
Aihepiiriä koskevat muistiinpanoni jäivät kaupunkiin. Näen toisinaan unta, että kesä tulee yhtäkkiä, esimerkiksi keskellä marraskuuta. Sitten se tapahtuu oikeasti, ja kaikki näyttävät valmistautuneen siihen paitsi minä, joka olen vasta ottanut nahkaisen välikausitakkini käyttöön ja havainnut sen kylmäksi yöllä. On kuin maa ja kulttuuri olisivat vaihtuneet yhtäkkiä toisiksi. Järkyttävintä kaikessa on tyttöjen kauneus ensilämmön virratessa estoitta maahan ennen lehtien puhkeamista. Yritys katsoa synkästi eteensä katuun kaatuu, kun tielle sattuu aina jotain, mikä ennen häveliäisyyden nimissä selitettiin hedelmällisyyden ilmentymäksi. Ja sitten räjähtävät puut. Mutta jokin kumman puutteen akseli, jokin sovittamaton, jää metsän ja kaupungin väliin, talven ja kesän väliin, lapsuuden ja aikuisuuden väliin.
Timo 19:48
