26.6.06
Itsekseenpuhelija iskee jälleen
Outoa, vaikeasti luonnehdittavaa. Olen tuskainen tavalla, joka ei näyttäisi olevan mahdollista ilman viime vuosina, kuukausina, viikkoina kertynyttä puolittaista sosiaalista (uskallanko sanoa) kypsyyttäni. Aiemmin saatoin olla lievästi masentunut pitkäänkin, vuosia, mutta sain olla huoleton, sillä pohjimmiltani olin irrallani kaikesta. Niinhän olen nytkin, mutta en viihdy kultaisessa häkissäni. Se ahdistaa, nimittäin se, ettei kyse ole vain minun tunteistani ja kyseenalaisista kärsimyksistäni vaan toisten, läheisten, kaukaisempienkin, ja se, etten muka voisi auttaa toisia mitenkään, kun olen tässä kurjassa kuplassa - jolla tuskin koskaan on ollut nettiyhteyttä vahvampaa kytköstä ulkomaailmaan. Tuskin koskaan.
Mutta miksi sanon näin? Eikö tämä loukkaa kaikkia ihmisiä ympärilläni, tämä vihjaus, ettei meillä muka olisi yhteyttä? Miksi olen yhä niin epävarma siitä, olenko läsnä, olenko ollut läsnä, tulenko olemaan läsnä? Miksi olen niin epävarma siitä, ovatko tunteeni todellisia? Kyynikkojen selitys, jonka mukaan Alemman Tason Miehellä ei ole tunteita (sosioseksuaalisiksi pelimerkeiksi ymmärrettyinä), ei riitä eikä sovi. Syy on syvempi ja varhempi.
Timo 21:43
