Maljapuhe pelolle ja säälille
Suunnittelin lukiossa piirustustunnilla mitalin.
Siinä luki "Säälin vuosi".
Se on sääli.
Ettei tunnusteta yhteistä sääliä.
Säälissä sairainta on omahyväisyys,
itsesäälissä omahyväisyydelle alistuminen.
Harva tahtoisi sääliä vain itseään.
Jospa sääli joskus kelpaisi toisillekin...
Älä pelkää pelkuriksi paljastumista!
Pelkuruus on yleisempää kuin uskallat uskoa.
Ja traagisempaa.
Ei synti vihaamalla lopu.
Mutta kukapa vahvuutta vastustaisi...
Paha, pahahan sen täytyy olla, joka parempiaan kadehtii.
Joka vihaa syntiä mutta rakastaa syntistä,
on luullakseni Jumala.
Ääripäät siis älkööt vaivautuko!
Hurskas toive, siinä toivo hurskaudesta.
Pelkuruus käytännössä:
Loukkauksessa heikkous vaihtaa omistajaa.
Ja vahvistuu.
Pelkäämme sovitella.
Kristittyinä uskomme sovitukseen ja pelkäämme sovitella.
Terrorismi toimii:
Alamme uskoa, ettei loukkauksia anneta anteeksi.
Omaksumme kilvan sodan logiikan.
Kunnioitatko häntä vai pelkäätkö loukkaavasi?
Tai vahingoittavasi?
Peittelet pelkoa, peittelet sääliä.
Vetoat itsekunnioitukseen.
Omahyväisyys on avuttomuuden osoitus.
Heikkouksia tulee heikentää, ei vahvistaa.
Sodan logiikka on heikkouksien joukkovoimaa.
Siinä yhteinen vihollisemme, ihmisen arvolle sopiva.
Sääli jättää heikkouden heikkoudeksi.
Heikkous heikkenee, ja niin on hyvä.
Timo 00:22
