4.8.06
33 1/3
Kolmannesvuosisata takana.
Kesääni on kuulunut hämmennyksen ja kirkkauden vaihtelu, joka tuntuu miellyttävältä, oppimiselta.
Kun [ajan partani sekä] vahaan hiukseni ja kampaan ne sivuilta taaksepäin, näytän jo kadonneen sukupolven runoilijalta.
Olin eilen hautajaisissa: äitini sisaren, 82, tomumaja laskettiin kirkkomaahan. Kuulin sukuni legendoja.
Tunnisteet: aika, kesä, kuolema, suru
Timo 20:50
