29.10.06
Baabelin kirjamessuilla
En käynyt kirjamessuilla. Nytkään: koskaanhan en ole... Juutuin Pohjanmaalle, irti netistä ja televisiosta - en siis nähnyt pimeää ainetta ja energiaa käsitellyttä Prisma-dokkaria, vaikka olin suunnitellut näkeväni.
Siispä turinoin vielä mystisemmästä kosmologisesta aiheesta: Jos maailmankaikkeus (merkityksessä "koko todellisuus") ulottuu äärettömiin geometriansa laakeudessa tai aaltofunktionsa kvanttitiloissa (tällaiselle mahtikaikkeudelle on vakiintunut nimitys multiversumi [multiversumeita, joiden puitteissa myös fysiikan lait vaihtelisivat, ei oteta tässä huomioon]), niin jossain tuolla tietymättömissä tuonpuoleisissa maailmoissa vaikuttaa epälukuinen [toisin sanoen ääretön] määrä näkyvän maailmankaikkeuden klooneja, joissa olen kuin olenkin valinnut juuri tuolla kohtaa toisen tien ja nähnyt tuon tv-ohjelman - täällä Pohjantähden alla vain valintani ja kohtaloni oli tämä. Äärettömässä maailmankaikkeudessa on tietenkin lisäksi eri[kaiken]laisia poikkeavia dokumenttiohjelmia ja kummallisia muunnelmia minusta ja kaikesta muusta hyvin varusteltuun maailmankaikkeuteen kuuluvasta. Muuntelun rajana ovat ainoastaan fysiikan lait (ja tietenkin logiikka), mikä tarkoittaa, että fiktio on joka tapauksessa joiltain osin vahvempi kuin fysiikan todellisuus: Mieli- ja kielikuvituksessa voi nimittäin tapahtua monenlaista mahdotonta. Ristiriitaisuudetkaan eivät pidättele tarinankertojaa.
Emmekä lopulta alkuunkaan tiedä, mikä on mahdotonta ja mikä ei: Onko esimerkiksi jossain äärettömän uni- tai multiversumin osassa maailma, jossa kaikki on ollut kaikissa relevanteissa suhteissa aivan kuten täälläkin, paitsi että minun nimeni (tai sinun, hyvä lukijani) on jostain syystä Adolf Hitler? Tällainen tarina [fyysikot sanoisivat historia kuten ruotsalaiset] ei kuulosta kovin uskottavalta (puhumattakaan siitä, että se on kovin epämääräisesti kerrottu), mutta vastaukseksi riittäisi tieto, onko tuollainen tapahtumain kulku fysikaalisesti mahdollinen. Intuitiivinen veikkaukseni on, ettei ole, vaikka kenties voidaan kuvitella jokin erikoistapaus... Täytyy vain muistaa, että multiversumissa jokainen aito mahdollisuus myös toteutuu. [Kvanttimekaniikassa käytännöllisesti katsoen kaikki ilmiöt saavat jonkin nollasta poikkeavan todennäköisyyden, mikä pakottaisi ne armotta toteutumaan äärettömässä maailmankaikkeudessa, mutta sen vähän perusteella, mitä kvanttimekaniikasta tiedän, uskallan epäillä, että asia ei ole matemaattisesti aivan triviaali. Aihe vaatii lisätutkimuksia.]
Voimme tietysti keksiä vielä hurjempia esimerkkejä, mutta on selvää, että hyvinkin viaton kysymys muotoa "onko asiantila p sellainen, että se vallitsee jossain osassa ääretöntä maailmankaikkeutta?" merkitsee välitöntä uppoamista kausaaliketjujen, kvanttitodennäköisyyksien, semantiikan ja ontologian - ei siis vain fysiikan vaan myös kaiken mahdollisen teoreettisen filosofian - suohon. Sanalla sanoen äärettömän maailmankaikkeuden hypoteesi sallii spekuloitsijansa, ainakin teoriassa, läpäistä kaikki metafysiikka alta aikayksikön ja tulla suoraan hulluksi. Äijä teki pikaniitset.
Kunnon porvareina voimme tietysti vain toivoa, ettei ihan jokaiselle kuviteltavissa olevalle säädyttömälle teolle tai tapahtumalle ole sijaa fysikaalisesti mahdollisten maailmojen joukossa.
[Lisäyksiä 30. 10. klo 10.21.]
Tunnisteet: fysiikka
Timo 22:15
