27.3.03
Julkinen pöytälaatikkoni avautuu kankeasti. Viime viikolla laatimani tekstit juuttuivat luonnosasteelle, vaikka päätin perustaa weblogin taistellakseni juuri tätä taipumustani vastaan. On korkea aika ryhtyä taisteluun. Eräällä tapaa tämä palsta on "publish or perish" -periaatteen vaatimaton henkilökohtainen sovellus. Olennaista ei ole, mitä julkaisee ja ketä kiinnostaa, kunhan tulee julkaisseeksi, tuottaneeksi jotain, tyhjentäneeksi runosuolensa säännöllisesti.
Tommi Perkola antoi eilen palstallaan aivan olennaisen ohjeen: nettipäiväkirjan ei tarvitse kiinnostaa ketään. Toisen lajin tai tekniikan sääntöjä ja rajoituksia ei pidä keinotekoisesti ympätä toiseen lajiin: se on rumaa; voisin vallan väittää, että rumuus on juuri tätä. Asiayhteyteen sopimaton itsekritiikki aiheuttaa vain henkistä syrjäytymistä. Olen huomannut sen omassa elämässäni. Itsesensuurin uhriksi joutuminen on hyvin helppoa, jos ei osaa suodattaa
tarpeeksi tehokkaasti pois niitä monenkirjavia rajoittavia koodeja, joita jokainen riviväli pursuaa.
Tunnisteet: itsekritiikki
Timo 11:05
