13.4.03
Tiesin kyllä, että tänään on palmusunnuntai. Mutta tarvitsin aamun lehden muistuttamaan, mitä se tarkoittaa. Virpojia! Äkkiä pakoon.
"Sulle vitsa, mulle palkka." "Kiitos vain, olen ansainnut tämän." Karjalaisen virpomisperinteen ja pohjalaisen trullitradition sulautuminen toisiinsa ärsyttää. Sulautuminen tarkoittaa, että täsmälleen sama näytelmä, jolta siis tänä vuonna vältyin, uhkaa toistua kotopuolessa pääsiäislauantaina. Lapsillehan (ainakaan useimmille) ole mitään iloa historiallisesta oikeaoppisuudesta, mutta vanhempi väki voi koettaa pilata heidän ilonsa, jos katsoo sen tarpeelliseksi. Minä en katso, siirryn sivuun. En siedä ovikellon äkillistä pirahdusta ja omaa epäluontevuuttani lasten edessä - kun mm. yritän estää heitä näkemästä sekasortoa, joka tänäkin palmusunnuntaina (onko edellisestä todellakin jo vuosi?) vallitsee asunnossani. Jos olisin tehnyt kuten aikaisempina vuosina, olisin näyttänyt syylliseltä pikkuväen edessä ja selitellyt sekavia, ja neonhöyhenin koristeltu pajunoksa lasimaljakossa tulisi hauskuttamaan vieraitani vielä lähempänä joulua. Viime vuonna, kun ei ollut antaa karkkia tai pikkuleipiä, jokainen lapsi taisi saada minulta euron, kun lompakossani ei ollut pienempiä kolikoita. Tuhlaan metallirahaa varmasti huolettomammin kuin ennen yhteisvaluuttaan siirtymistä: markan psykologinen rooli peruslanttina on periytynyt sitä kuusi kertaa arvokkaammalle eurolle.
Pienten hihittävien noita-akkojen pelossa lähdin kaupungille pian kello yhdentoista jälkeen. Hetken harhailtuani suuntasin huutokauppaan, mutta olin hiljaa enkä huutanut. Kahden maissa tieni vei kuntosalille, jossa viihdyin erittäin hyvin, vaikka tarkoitus oli treenata ja treenasinkin. Pitempäänkin olisin jaksanut: aikansa voi tuhlata typerämminkin, mutta mieli paloi kirjoittamaan nettipäiväkirjaa - taisi palaa loppuun: tässä nimittäin on lopputulos, joka on ihan muuta kuin mitä aioin. Salifiilikseni olisi ollut vielä parempi, jos en olisi tankannut itseäni kebabilla. Harjoituksen jälkeen herkuttelin kala-aterialla. Enemmänkin olisi mahtunut!
Tunnisteet: lapsuus
Timo 22:50
