10.1.06
Muistilapuilta 1: Runoanalyysi
Tämä merkintä aloittaa sarjan, jossa julkaisen aiemmin syystä tai toisesta keskeneräisiksi jääneitä kirjoituksia.
Vielä ei ole se aika vuodesta, jolloin keskustelu ylioppilastutkinnon vaatimuksista on kiivaimmillaan Helsingin Sanomien yleisönosastolla, mutta katson, ettei näin vanhaa aihetta maksa sitoa sesonkiin. Tuossa keskustelussa olen vuosien varrella havainnut ainakin kahdesti erään kummeksuttavan ilmiön, jossa mielipidekirjoittaja, todennäköisesti äidinkielen opettaja, perää ja tähdentää runoanalyysia kaikista niistä asioista, joiden hallintaa ylioppilaskokeen tulisi testata. Onko kenelläkään tarkempaa tietoa tapauksesta?
Jo ensimmäinen kerta jäi mieleen, sillä se sai nuoren mieleeni levottomaksi: ei minulle opetettu koulussa mitään runoanalyysia! Yleissivistyksestäni puuttuu siis olennainen elementti, jokin tärkeä mutta minulta salattu taito, olletikin jalo kuin geometria tai reaalianalyysi.
Aivan kuten unissani esiintyvät kirjat ovat täynnään ohittamattomia vastauksia kysymyksiin, joita en ole edes älynnyt kysyä.
Google-haun perusteella runoanalyysi paljastuu taidoksi vastata enemmän tai vähemmän systemaattisesti kysymyksiin, jotka ovat suurimmaksi osaksi niin tyhjänpäiväisiä, etten kieltämättä ole älynnyt kysyä niitä. Esimerkiksi klassisen metriikan salaperäisimpiä hienouksia ei tarvitse tuntea; sen sijaan riittää, että oppilas kirjoittaa latteanlavean raportin runossa esiintyvistä poeettisista kuvista ja keinoista, ikään kuin hänen täytyisi selittää vitsi - ja siten laatia pitkitetty ja nöyryyttävä tunnustus omasta yksinkertaisuudestaan: Onko olemassa parempaa keinoa vieroittaa nuori runoudesta?
Kaltaiselleni haihattelijalle suomalainen arkipäiväistämismentaliteetti on arvoitus. Se on jonkinlaista käänteistä karnevalismia, jota en tunne tarpeeksi hyvin: tässäkin esimerkissä saattaa olla kyse kyynisten kirjailijoiden ja toimittajien sisäpiirin vitsistä, lasten narraamisen perinteestä.
Syttymisvaaran hallinta mahdollistaa maailman kuivimman huumorin esimerkkikaavakkeineen (sääli, etten enää löydä linkkiä; no, vitsi olikin varmasti huono) ja merkityssuhdekaavioineen.
Runoanalyysiarvoituksen vastaus lienee ylioppilastutkinnon vanha päämäärä - virkaura; ja onhan sama taito tarpeen toimihenkilöllekin: kun mapittaa runon, mapittaa mitä tahansa.
Mikäli oikein muistan, olen käynyt Kosmoksessa yhden ainoan kerran. Miehistä seuruettamme hallitsi Käymälöitsijä, joka panamahatussaan ja hyväntuulisena luki runojaan. Viereisessä pöydässä istui arvokas rouva, joka eräässä vaiheessa nousi paikaltaan. kätteli ystävääni ja esittäytyi: Orvokki Autio, kirjailija. Hieman häkeltynyt runoilija joutui myös esittelemään itsensä: ainut epiteetti, jonka hän itselleen keksi, oli "idealisti".Tunnisteet: runous
Timo 22:56
