17.8.06
Romantiikasta väljässä mielessä
Oo, kammottavaa & kauhistavaa. Olen jotakuinkin tosissani, joskin melko hyvällä tuulella, lievästi riehakaskin järkytyksineni ja hämmennyksineni. Nimittäin romantiikka ei suostu kuolemaan, ei, vaikka tämänhetkiset sisäiset tunteeni ovat mitä sattuu ja muutkin edellytykset romanttisen ajattelutavan falsifikaatiolle (hei, hetkinen, kuka hullu sellaista yrittää) ovat läsnä (nautin tuhdin annoksen antiromanttista propagandaa miltei päivittäin). Näyttää siltä, että käsikirjoituksestani, jota olen koettanut laatia, on tulossa käsittämättömän pateettinen ja julistava - sanalla sanoen romanttinen, ainakin väljässä mielessä. Tai ainakin vanhahtava, vaikka voidaan toisaalta esittää, että romantiikka saa aina uusia muotoja. Termi "romantiikka" on tietenkin vaikea: romantisoidako modernistit romantiikan jatkajiksi ja jos romantisoida, niin miten... Ehkei pitäisikään puhua romantiikasta vaan jostain muusta - mistä?
(Jo on helvetti, kun alatyylissäkin on oikeastaan jotain romanttista... En taida tietää näistä asioista juuri mitään. Olen vain aikani koettanut teeskennellä seipäänniellyttä. Kun hyväksyn se, etten olekaan yhteiskunnan tukipylväs, voin aivan hyvin munata muutenkin.)
Tässä iässä löydän tällaisia asioita itsestäni... Kuka olisi uskonut? Nuorena olin melankolinen ironikko (romanttista sinänsä) ja koetin kiertää kaukaa kaiken, mikä vaikutti naiivilta, mahtipontiselta ja sentimentaaliselta. Itsessäni ja muissa. Kun olin tuolla tavoin lapsellinen, en tietenkään pystynyt vieroksumaan patetiaa sortumatta pateettisuuteen, osin kirkasotsaiseen, osin kiusalliseen. Myönnän tämän ilomielin nyt, kun "masokistinen (romanttinen ratkaisu tietenkin) realismini/oikeistolaisuuteni" on kaatunut omaan mahdottomuuteensa.
Kenties voisin nykyisin lukea jopa Näin puhui Zarathustran tuntematta tyrmistystä ynnä myötähäpeää, tuota tunteista ehkä antinietzscheläisintä. Dialektiikka on saanut minut kiinni, vastakohtien ykseys - ah, romantiikka.
Tunnisteet: idealismi, romantiikka
Timo 21:16
